August Burns Red – Found In Far Away Places

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.7.2015

Jenkkiläinen metalcorepumppu August Burns Red julkaisi jo kuukausi takaperin seitsemännen albuminsa. Yhtyettä on arvostettu hyvin pitkälti metalcoren piireissä ja tästäkin albumista kuulin, että se olisi tämän vuoden paras kyseistä genreä edustava lätty, joten ei muuta kun ihmettelemään pitääkö tämä väite paikkansa.

Levy lähtee hyvin vauhdikkaasti käyntiin kappaleella The Wake”, joka ei kauheasti jätä arvailun varaan mitä on luvassa. Hyvin aggressiivinen kappale tarjoilee hieman jo hardcore-genren puolelle kääntyvää soitantaa, joka ei unohda tiukkoja riitasointuja ja tarkkoja kielisoittimien sekä rumpujen iskujen kolinaa. Myös seuraava kappale ”Martyr” jatkaa hetken tätä samaa linjaa, mutta sitten asioihin tulee muutoksia. Albumin toiselle raidalle on jo vähän rakennettu juuri enemmän metalcorea muistuttavaa melodisempaa, puhtaampaa kuviointia ja siinä on onnistuttu lähes täydellisesti.

Kolmannesta raidasta loppuun asti koko levy on kuin sekavaa vuoristorataa. Välillä tykitetään niin perkeleellisellä raivolla ja välillä rauhoitutaan akustisempiin kuviointeihin. Ja välillä nämä kaksi asiaa tehdään yhden kappaleen aikana joka toimii ja kuulostaa todella hienolta. Pariin kappaleeseen on onnistuttu sekoittamaan jopa hieman humppa ja folk- tyylisiä soitinkuvioita, jotka (syystä tai toisesta) sopii erittäin hyvin albumin kokonaisuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monta kertaa levyn kuunneltua täytyy vain myöntää, että kyseessä on hyvin ammattimainen porukka kappaleiden takana. Joka ikinen pieni nuotti kuulostaa siltä, että ne on suunniteltu sinne hyvin tarkasti ja kaikella on oikeastaan oma tarkoituksensa. Albumin vaihtelevaisuus on myös toteutettu hyvin taidokkaasti. Raskaan ja rauhallisen musisoinnin välillä pompitaan hyvin korvia miellyttävällä tavalla ja jumalauta se vaan toimii hyvin.

Ainoa miinus minkä koin koko albumista oli se, että yksikään kappale ei minulle kuitenkaan noussut muita enemmän esille, vaan koko lätty pyörii yhtenä kokonaisuutena alusta loppuun. Toisten mielestä tämä on varmasti hyvä juttu, mutta itse olisin kaivannut sitä, että sieltä olisi yksi tai kaksi kappaletta mitä olisi pystynyt erillään levystä kuuntelemaan.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on kuitenkin melkein täydellinen metalcore-albumi. Yhtyeen vanhat fanit ovat jo varmaan tämän kuunnelleet tuhanteen kertaan, mutta jos aggressiivinen metalcore taidokkaalla melodioinnilla nappaa sinulle, niin suosittelen ehdottomasti ”Found In Far Away Places” -lätyn kuuntelua. Kyseessä on kuitenkin yksinkertaisesti sanottuna: Todella tiukka albumi!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:

01. The Wake
02. Martyr
03. Identity
04. Separating The Seas
05. Ghosts (feat. Jeremy McKinnon)
06. Majoring In The Minors
07. Everlasing Ending
08. Broken Promises
09. Blackwood
10. Twenty-One Grams
11. Vanguard

Kirjoittanut: Jussi Nurmi

https://www.facebook.com/augustburnsred?fref=ts

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat