August Burns Red – Rescue & Restore

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.8.2013

Metalcore on musiikkigenre, jota tulee tänä päivänä ulos joka tuutista. Suurin osa bändeistä kuulostaa erehdyttävästi samalta – ehkäpä kaikki on salajuonta, ja oikeasti kaiken takana onkin vain yksi bändi? Vaikka näin oikeasti olisikin, USA:n Pennsylvaniasta kotoisin oleva August Burns Red erottuisi silti tuosta harmaasta massasta. Yhtye, jota voisi kutsua ”progecoren” esi-isäksi, on 11-vuotisella urallaan julkaissut viisi täyspitkää studioalbumia ja niittänyt mainetta ympäri maailmaa. Katsauksessa on tällä kertaa bändin uusin lätty ”Rescue & Restore”, jonka Solid State Records puski pihalle kesäkuun lopussa.

Levy alkaa vauhdikkaasti kolmella hyvin samantyylisellä, mutta silti niin erilaisella kappaleella. ”Provision”, ”Treatment” ja ”Spirit Breaker” ovat sitä tuttua August Burns Rediä: teknisesti haastavia riffejä, groovaavia breakdowneja, Matt Greinerin uskomatonta rumputyöskentelyä sekä kaiken kruunaava keulakuva Jake Luhrsin raa’an aggressiivinen huudanta.

Allekirjoittanut on aina pitänyt ABR:n kappaleissa niiden yllättävyydestä, ja tämä on esillä uusimmalla albumilla paremmin kuin koskaan ennen. Levyn kappaleet pitävät kuulijan mielenkiinnon yllä monimutkaisilla rakenteillaan. Raskaan jylläyksen jälkeen saatat löytää itsesi keskeltä lattarivivahteista akustista väliosaa. Mahtavaa, eikö?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen seuraa kaksi raskaammalla otteella kuuntelijaa hyväilevää biisiä. ”Count It All As Lost” on sopiva sekoitus tarttuvia melodioita ja turpaan vetoa; ”Sincerity” taas on omaan makuuni yksi levyn parhaista biiseistä. Kappalerakenteet ovat uskomattoman sulavia jatkuvista tahtilaji- sekä tempomuutoksista huolimatta.

”Creative Captivity” puolestaan on todellinen taideteos. Yli neljäminuuttisen biisin vokalisoinnit alkavat kunnolla vasta kolmen ja puolen minuutin kohdilla. Ennen sitä kuullaan rauhallista tunnelmointia, jonka tahtiin tekisi vain mieli makoilla sohvalla ja nukahtaa bändin tarjoamiin sulosointuihin. ABR:n pojille pitää antaa iso kiitos siitä, että he ovat oikeasti soittaneet ja äänittäneet jokaisen instrumentin tälle levylle. Ei sampleja, ei syntetisaattoreita, pelkästään aitoa soundia. Esimerkiksi edellä mainitussa kappaleessa kuullaan viulua, mandoliinia, itämaisia kielisoittimia sekä lopuksi trumpettisoolo.

Bändin yleissoundi on vuosien mittaan aikuistunut, ja tälle täydelliselle musiikilliselle paketille on löydetty täydellinen sisältö. August Burns Red on ollut ikään kuin lähes valmiiksi koottu palapeli, joka on vihdoinkin saanut viimeisen palasensa paikalleen. Toinen asia, josta bändi saa ehdottomasti propsit, on omaperäisyys.  Ei minulle ainakaan tule mitään muuta samanlaista mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän kuuntelijan suosikkibiisiksi on levyltä noussut ”Animals”-niminen veisu. Kappaleen itämaiset skaalat saavat aikaan jänniä viboja, ja biisi on selkeästi levyn teknisesti haastavimmasta päästä. Kappale muistuttaa jossain määrin bändin ensimmäisen levyn soitantaa, mistä tulee myös plussaa. Huh huh, tiukempaa kuin tuijotuskilpailu oman peilikuvansa kanssa.

Levy päätetään tyylikkäästi kahdella erityylisellä kappaleella ”Echoes” ja ”The First Step”, joista ensimmäinen on suhteellisen hidastempoista sekä atmosfääristä fiilistelyä. Eivätkä bändin paristot ole vielä levyn päätöskappaleessakaan lopussa: ”The First Step” on lähes silkkaa tykistä täydellä teholla alusta loppuun.

Ehkä muutkin bändit tajuavat seurata oppi-isäänsä ja uskaltautuvat kokeilemaan jotain täysin uutta, mikä tässä tapauksessa osoittautuu aivan loistavaksi valinnaksi. ”Rescue & Restore” on tunnelmallinen levy, joka tempaisee kuuntelijan tiukasti mukaansa. Tämä on täydellinen sekoitus kaikkea sitä, minkä August Burns Red hallitsee parhaiten: teknisyyttä, joka tuo bändin musiikilliset taidot esille, tarttuvaa melodista kitarointia sekä breakdowneja ja rytmejä, jotka saavat väkisinkin pään nytkymään. Useiden kuuntelukertojen jälkeen on pakko todeta, että niskavammoja aiheuttava levy on ehdottomasti yksi vuoden parhaista julkaisuista tähän mennessä.

9+/10

Kappalelista:
01. Provision
02. Treatment
03. Spirit Breaker
04. Count It All As Lost
05. Sincerity
06. Creative Captivity
07. Fault Line
08. Beauty In Tragedy
09. Animals
10. Echoes
11. The First Step

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Arttu Hurme

Luetuimmat

Uusimmat