Auringon pitkä varjo: Arvostelussa 40 Watt Sunin ”Perfect Light”

Erityisesti Warning– orkesterin doom-klassikosta ”Watching from a Distance” tunnettu Patrick Walker julkaisi helmikuussa nykyisen yhtyeensä (ja soolomateriaalinsa levityskanavan) 40 Watt Sun kanssa ”Perfect Light”- albumin. Tuotos on kokoonpanon kolmas ja levymerkkinä artistikatraallaan alati hämmästyttävä turkulainen Svart Records. Doomia ei kuitenkaan levyllä kuulla, eikä myöskään varsinaista bändiä. Sen sijaan mies on haalinut mukaan väkeä toisista yhtyeistä. Esimerkkeinä mainittakoon Andrew Prestidge ja Roland Scriver The Osiris Clubista. Nimen 40 Watt Sun, Walker on väitetysti ominut Marillionin ”Fugazi”- albumin kappaleesta ”Emerald Lies”, jossa himmeä aurinko valaisee draamaa oikeussalissa.

Aloitusraita ”Reveal” käynnistyy ilmavalla teräskielisellä kitaralla. Tunnelma on hidas, vahva ja minimalistinen. Mies ja kitara- perinne jatkuu kauniina. Jouset lipuvat sisään ja herkkyys voimistuu entisestään. Voi miltei nähdä savunkatkuisen kellariklubin, jossa aika on pysähtynyt sointujen välille. Kukkulan jälkeen palataan alun notkoon, jossa viivytään kyllästymiseen saakka. Aihioita toistetaan liiankin kanssa. ”Behind my Eyes” esittäytyy vispilärummuin ja kitaraa näppäillen. Laulumelodia ja äänen väri iskevät syvälle ytimeen, tuoden mieleen Pearl Jamin ja Poets of the Fallin. Kappale itsessään on ylipitkä ja rakenteellisesti mitätön, eivätkä ainekset raastavuudesta huolimatta riitä 12 minuutin mittaan.

”Until” on aiempiaan eläväisempi. Näppärä rytmikuvio ja sähkökitaran ujellus tuovat toivottua lisäarvoa kokonaisuuteen. Neil Young kummittelee etäisyydessä. Biisi on äärimmäisen tyylikäs, mutta pelkistetyssä muodossaan myös tylsä. Loppua kohti kasvatetaan tunnelmaa pateettisuuteen saakka. ”Until” jää persoonattomaksi väliinputoajaksi ja kärsii sekin liiallisesta pituudestaan. ”Colours”– viisu rakentuu kitarasta ja laulusta. Sävellys ja laulumelodia ovat kauniit. Brittiläinen 60-luvun tunnelma hönkii taustalla, eikä lyhyehkö kesto syö tällä kertaa kokonaisuuden eväitä.

”The Spaces in Between” astuu näyttämölle pianon, akustisen kitaran ja läpsyrumpujen säestyksellä. Sävellys on aiempia kappaleita monipolvisempi ja sanoitus raadollisen tunnustuksellista. Lukuisat modulaatiot ja volyymipedaalikitaran käyttö heittävät mausteensa pataan. Myös Kauko Röyhkä saa nimensä mielleyhtymälistalle. ”Raise Me Up” on hidas, kuin Tenhillä konsanaan. Vähillä eleillä saadaan synnytettyä runsaasti sisältöä. Soitto on tarkoituksellisen töksähtelevää ja jopa epävireistä. Myös modulaatiot tekevät paluun ja laulumelodia on loistelias. Vaikka osien ja kappaleen sisäisten etappien toisto on jälleen liiallista, ”Raise Me Up” ottaa paikkansa albumin parhaana.

”A Thousand Miles”– biisissä kitara on tyylitellen mikitetty niin, että otteiden vaihdot särähtävät. Instrumenttivalinta on tässäkin viisussa tuttu: Laulu, akustinen kitara ja kepeät rummut. Ainekset ovat ohkaiset, mutta saahan levy täytettä… Kokonaisuuden heikoin kappale toistaa itseään ja kärsii jälleen ylettömästä pituudesta. Biisi nojaa tekstiin ja musiikki on ainoastaan sanojen kannattelija. ”Closure” sopii nimensä mukaisesti albumin päätökseksi. Se on herkkä, kaunis, hidas ja erittäin vähäeleinen. Tunnustuksellisuus raastaa jo kuulijankin sydäntä. Yllättävä dynamiikka luo vahvan perustan muutoin terälehdistä muuratulle kappaleelle. Äänet feidautuvat hitaasti pois ja levy on ohi.

”Perfect Light” on hieno, vähäeleinen ja useammalla kuuntelulla paraneva albumi, jolla tuulahdukset 90-luvulta kietoutuvat yhteen tämän päivän äänien, sointujen ja tunnelman kanssa. Kuuntelukokemus on myös ristiriitainen. Tyylikäs kokonaisuus on veistetty turhankin sitkeästi yhdestä puusta. Levy ei maata merelle vie, vaikka itse sävellykset ovatkin kauttaaltaan kärjen tuntumassa. Jopa suoranainen nerous haiskahtaa silloin tällöin. Kappaleiden venymisestä voidaan syyttää tai kiittää tekstejä, jotka ovat suuressa roolissa. Saadakseen sanotuksi koko asian ja haluamallaan tavalla, Patrick Walker joutuu viemään muodon paikoin turhan pitkälle. Toisaalta juuri kyseinen muoto tekee yksittäisestä biisistä ja itse levystä kokonaisvaltaisen teoksen. Siihen ei muulla keinoin olisi ollut mahdollista päästä. Modernin mekastuksen keskellä on ”Perfect Light” raikas henkäys, josta toivoisi monen pysähtyvän ammentamaan. Pysähtyminen saattaa olla hankalaa tykinjyskeen ja paskanheiton keskellä, mutta se on silti mahdollista ja suuresti palkitsevaa.

Kappalelistaus:

1. Reveal
2. Behind my Eyes
3. Until
4. Colours
5. The Spaces in Between
6. Raise Me Up
7. A Thousand Miles
8. Closure