Aurinkoinen sää helli sankoin joukoin Kuopiorockin monipuolista kattausta seuraamaan saapunutta rokkikansaa

Kuopiorock festivaali sujui tänäkin vuonna erinomaisesti! Tapahtuma järjestettiin Kuopion Väinölänniemellä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, 25.-27.7.2024. Festivaalilla esiintyi useita huippuartisteja, kuten elektronisen rockin pioneeri The Prodigy, KISS-legendan luotsaama Gene Simmons Band, Ruotsin sleaze rock-ylpeys Hardcore Superstar, sekä nippu kotimaisia takuuvarmoja suorittajia kuten Stratovarius, Lordi, Apulanta, Suburban Tribe, Tarot, ja Eppu Normaali. Kuopiorock on Savon suurin rockfestivaali, ja se tarjosi tänä vuonna neljällä lavalla musiikkia yhteensä 40 bändiltä. Festivaalin aikana kävijät pääsivät nauttimaan myös Rock Academyn nousevista lupauksista Väinö Stagella, joka on olennainen osa Kuopiorockin ohjelmaa.

Tapahtuman pääsasiallisina juontajina toimvat TV:stä tutut Duudsonit, eli tuttavallisemmin Jarppi ja H-P. Miehet herättivät laajalti yleisön keskuudessa hilpeyttä omalaatuisilla ja rohkeilla puvusteillaan, josta malliksi esiteltäköön kuvassa päällä näkyvät ”Boratit”.

HARDCORE SUPERSTAR

Ruotsin sleaze rock-ylpeys Hardcore Superstar esiintyi Suomessa nyt ties kuinka monetta kertaa. Bändi ei ole koskaan tuottanut pettymystä livenä, eikä se sitä tehnyt nytkään. Energisen vokalistin Jocke Bergin luotsaama yhtye soitti polttavassa auringonpaisteessa tavalleen uskollisena setin bändin hittikimaraa, keskittyen yhtyeen ns. kulta-aikakauteen, eli vuosiin 2005–2013, jolla ajanjaksolla bändi julkaisi uransa selkeästi parhaat levyt. Uran alkupäätä edusti bändin ensimmäiseltä ”It’s Only Rock’n Roll” (1998) levyltä mukaan poimittu ”Something Special”, joka toi kieltämättä mukavaa vaihtelua muutoin jo kovin tutuksi muodostuneeseen settilistaan.

Se on kyllä todettava, että bändin alkuvuodesta jättänyt rumpali Adde Moonin puuttuminen kuului bändin poljennossa, tai vähän sen puutteessa, yllättävänkin paljon. Adden ”Tommy Leemäinen” soittotyyli kun oli yksi Hardcore Superstarin tavaramerkeistä, eikä nyt ainakin toistaiseksi rumpalin virkkaa toimittanut Johan Reiven kyennyt lähellekään samaan. Kun samaan aikaan muistaa, että Adde oli merkittävässä roolissa myös bändin biisinkirjoituksessa, niin siinä sitä riittää varmasti mietittävää, kun ajatellaan bändin jatkoa tulevaisuudessa. Mutta yhtä kaikki. Hardcore Superstar tarjosi näinkin ihan viihdyttävän, ja kuumiin olosuhteisiin nähden energisen shown, joka ei varmasti jättänyt bändin faneja kylmäksi.

Kick on the Upperclass
She’s Offbeat
Guestlist
Last Call for Alcohol
Into Debauchery
We Don’t Need a Cure
Moonshine
Sadistic Girls
Someone Special
My Good Reputation
Above the Law
We Don’t Celebrate Sundays
You Can’t Kill My Rock ’n Roll

JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL

Alkuperäisten Kingston Wall miesten, basisti Jukka Jyllin ja rumpali Sami Kuoppamäen, tähdittämä JJylli & Kuoppis – Music of Kingston Wall valtasi Kuopiorockin kakkoslavan iltapäivällä. Tässä tapauksessa voitaneen puhua suomaisen rockin varsinaisesta superkokoonpanosta, koska muutkin lavalla heiluneet muusikot; Jesper Anastasiadis (Turisas, Saimaa), Juhani Grönroos (Saimaa), Esa Holopainen (Amorphis) ja Mikko Von Hertzen (von Hertzen Brothers) ovat varmasti tuttuja kasvoja monille. Bändin setti lähti liikkeelle Kingston Wallin Trilogian kolmososiolta löytyvältä ”Skies Are Openilla”, ja sitä seurasivat bändin tunnetuimpiin biiseihin lukeutuva ”With My Mind” ja ”We Cannot Move”.

Kingston Wallin vahvasti 70-luvun progeen kallellaan oleva musiikki ei välttämättä edusta perusfestivaalikävijän suosikkiosastoa, mutta mukavasti porukkaa oli kokoontunut keikkaa katsastamaan, ja olihan se keikka soitannollisesti melkoisen huikeaa seurattavaa ja erityisesti kuunneltavaa alusta loppuun. Kuoppis ja Jyllis olivat itseoikeutetusti ne lavan suurimmat starat, mutta tasapuolisesti jokainen soittaja sai omat spottinsa keikan edetessä. Oli hauska seurata Holopaista lavalla, nyt vähän normaalista poikkeavassa seurassa lavalla. Miehen soittoa seuratessa sitä tuli myös mieleen se, että Amorphis on selkeästi saanut vaikutteita myös Kingston Wallista, joka osin selittänee miehen mukanaolon tässä projektissa. Keikkasetti koostui, mistäpä muustakaan, kuin bändin Trilogiasta, joka nimensä mukaisesti pitää sisällään bändin ainoiksi jääneistä kolmesta albumista. Illan ainoana coverina kuultiin Jimi Hendrixin klassikko ”Fire”, jonka aikana kitaristi Juhani Grönroos pääsi revittelemään oikein kunnolla. JJylli & Kuoppis – Music of Kingston Wall tarjoili kokonaisuutena erittäin maukkaan ja soitannollisesti huikean elämyksen, joka totisesti teki kunniaa Petri Wallin muistolle.

Skies Are Open
With My Mind
You
We Cannot Move
And I Hear You Call
Mushrooms IV: Mushrooms
Fire
Party Goes On
Istwan
I’m the King, I’m the Sun
Waste of Time
Shine on Me

LORDI

Kotoisen Euroviisuvoittajamme Lordin näkeminen on totta kai aina tapaus ja spektaakkeli. Bändiltä on viime vuosien aikaan tippunut levyjä niin hurjaan tahtiin, että ei tässä totta puhuen ole itse pysynyt enää vauhdissa kaikilta osin oikein enää mukana. Mutta se mitä on pystynyt seuraamaan, niin kuva on jäänyt siitä että erittäin laadukasta tavaraa bändi Putaansuun johdolla edelleen pistää pihalle, Kuopiorockin keikka lähti liikkelle bändin uusimman ”Screem Writers Guild” levyn rallilla ”Dead Again Jayne”, jota seurasivat vanhat tutut ”Get Heavy” ja ”My Heaven Is Your Hell”. Lordin lavashow on varsinkin Suomen mittakaavassa ollut aina omaa luokkaansa, ja sitähän se oli tälläkin kertaa. Show, jossa oli kieltämättä vahvasti elementtejä vaikka sellaisilta nimiltä kuiten, Alice Cooper ja Rob Zombie, oli taas kerran näyttävä ja mukaansa tempaava. Lavalla nähtiin pyroja, pommeja ja muita efektejä enemmän kuin riittävästi ja yleisö viihtyi. Vaikka bändi odotetusti sai suurimmat aplodinsa setin lopussa kuultujen ”Would You Love A Monsterman” ja ”Hard Rock Hallelujah” aikana, niin ei keikalla isommin suvantovaiheita ollut havaittavissa edes harvemmin soitettujen ”Nailed by the Hammer of Frankenstein” tai uusimman levyn tuotoksen ”Lucyfer Prime Evil” aikana, Lordi on showbändinä edelleen aivan siitä parhaimmasta päästä ja samalla pitää todeta, että bändin kovasti uudistunut kokoonpano on saanut hommaan aivan uudenlaista ryhtiä. Hirviöt elävät ja voivat edelleen hyvin!

Get Heavy
My Heaven Is Your Hell
Blood Red Sandman
Hug You Hardcore
Thing in the Cage
Lucyfer Prime Evil
Nailed by the Hammer of Frankenstein
It Snows in Hell
Wake the Snake
Who’s Your Daddy?
The Riff
Devil Is a Loser
Would You Love a Monsterman?
Hard Rock Hallelujah

THE PRODIGY

The Prodigy on englantilainen elektronisen musiikin yhtye, joka perustettiin alun perin vuonna 1990. Yhtyeen perustaja on tuottaja ja kosketinsoittaja Liam Howlett. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat myös laulaja ja tanssija Keith Flint, tanssija ja kosketinsoittaja Leeroy Thornhill sekä MC ja laulaja Maxim. The Prodigy tunnetaan erityisesti breakbeat- ja big beat -tyyleistään, ja he ovat olleet merkittävässä roolissa elektronisen musiikin kehityksessä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa “Firestarter”, “Breathe” ja “Smack My Bitch Up”. Bändin kolmas albumi, ”The Fat of the Land (1997), saavutti suurta menestystä ja nousi listaykköseksi useissa maissa ollen samalla bändin myydyin levynsä. Paljon on kuitenkin asioita muuttunut 34 vuodessa. Bändin keulahahmona ja eräänlaisena ruumiillistumana tunnettu Keith Flint päätti päivänsä oman käden kautta vuonna 2019, ja tätä nykyä alkuperäisestä kokoonpanosta ovat jäljellä enää Howlett, sekä vokalisti Maxim.

The Prodigy avasi keikkansa vauhdikkaasti ”Breathella” ja keikan pelin henki tuli selväksi heti alusta asti. Maximin ja vuorotellen kitaraa ja bassoa soittanut Rob Hollidayn johdolla bändi laittoi pystyyn aikamoiseet bileet, josta ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. The Prodigyn musiikki oli livetilanteessa huomattavasti rujompaa ja raskaampaa kuin levyllä. Energiaa bändillä tuntui riittävän pohjattomasti, ja kun mukaan lisätään psykedeeliset punaiset valot ja upean näköiset laserit, niin paketti kieltämättä toimi ja potki kirjaimellisesti persuksille. Neljäntenä kuultu ”Firestarter” oli varmasti monelle se keikan huippukohta. Biisi oli samalla bändin tribuutti edesmenneelle Flintille, ja taisipa miehen ikoninen hahmo näkyä lavan screeneillä lyhyesti sen aikana. Flintin sekopäisyyttä lavalla toki kaipasi, mutta erittäin hyvin bändi toimi tällaisenaankin. Vaikka bändin biisimateriaali ei ole itselleni kovin tuttua, niin kyllä ne muutamat helmet sieltä erottuivat selkeästi. Varsinaisen setin päättänyt ”Smack My Bitch Up” sai hyvän vastaanoton, ja sai aikaan itsellenikin pienen hymynkareen. Vaikka tämän keikan suhteen ei etukäteen ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia, niin se yllätti kaikin puolin erittäin positiivisesti, ja The Prodigy oli täysin ansaitusti perjantain pääesiintyjä.

Breathe
Omen
Spitfire
Firestarter
Voodoo People
Roadblox
Light Up the Sky
No Good (Start the Dance)
Poison
Get Your Fight On
Smack My Bitch Up
Take Me to the Hospital
Invaders Must Die
We Live Forever
Out of Space

TAROT

Kuopion omien poikien paluu pitkältä keikkatauolta viime vuonna oli vuoden musiikkitapauksia ja onneksi se sai nyt tänä kesänä jatkumoa ainakin näiden muutaman keikan verran. Tarot on aina ollut merkittävässä roolissa suomalaisen metallimusiikin kehityksessä ollen yksi sen kulmakivistä Zero Ninen ja muutaman muun, jo lopettaneen yhtyeen kanssa. Tosiaan, viime kesänä loppunut keikkatauko oli kestänyt useita vuosia, ja sen alunperin tauon syyhän oli yksinkertaisesti bändin alkuperäisen rumpalin Pecu Cinnarin vakava sairastuminen, joka lopulta johti miehen menetymiseen vuonna 2016. Vuonna 2024 Tarot esiintyy nyt samassa kokoonpanossa johon se aikoinaan lopetti, eli bassossa ja laulussa on Marko Hietala, kitarassa velipoika Zachary Hietala, koskettimissa Janne Tolsa, toisissa koskettimissa ja laulussa Tommi Salmela. Cinnarin on rumpujen takana korvannut Turmion Kätilöistä tuttu Antero Seppänen.

Tarotin keikka lähti liikkeelle ”Pyre of Godsilla”, ja heti perään kuultiin bändin suurimpiin klassikoihin kuuluva, klassiselta debyyttilevyltä ”Spell of Iron” löytyvä ”Wings of Darkness.” Tarotin kaksilla koskettimilla ryyditetty soundi oli kirkas ja vahva ja ns. ”kahden laulajan malli”, toimi mallikkaasti. Toki sitä Hietalan komeaa laulua olisi kuunnellut enemmänkin, mutta eipä tuo ”Tuplen” laulukaan mitenkään häirinnyt. Keikkasettiin oli sisällytetty biisejä yhteensä seitsemältä Tarot -albumilta, ainoastaan ”Stigmata” jätettiin tällä kertaa kokonaan huomiotta. Kakkoslevy ”Follow Me Into Madness” -levyn ”Lady Deceiver” oli setissä mukava ja harvemmin kuultu yllätys, ja samaa voi sanoa setin loppupäässä soitetusta ”Do You Wanna Live Foreverista.” Kaiken kaikkiaan Tarotin setti oli hyvä läpileikkaus bändin pitkästä urasta, vaikka muutamia biisejä tässä jäikin kaipaamaan. Esimerkiksi ”Love’s Not Made For My Kind,” tai vaikkapa ”I Rule,” olisi ollut kiva kuulla Hietalan maratonmittaisten palopuheiden ja puujalkavitsien sijasta. Mutta hyvä näinkin. Mielenkiintoista on nähdä, miten bändin uran tästä eteenpäin jatkuu, vai jatkuuko? Tällä hetkellä kaikki on ilmeisesti auki, mutta toivoa sopii, että Tarot nähtäisiin lavoilla vielä tulevaisuudessakin, miksei vaikka uuden albuminkin muodossa.

Pyre of Gods
Wings of Darkness
Crows Fly Black
Lady Deceiver
Warhead
Hell Knows
Traitor
Rider of the Last Day
Do You Wanna Live Forever
Crawlspace

STRATOVARIUS

Suomen power metallin kirkkain nimi Stratovarius on tuttu vakiovieras useimmilla Suomen festivaaleilla vuosittain. Kuten jo monissa keikkaraporteissa on tullut moneen kertaan todettua, Stratovarius on siitä erikoinen bändi, että monista miehistönvaihdoksistaan huolimatta se on aina kyennyt säilyttämään musiikillinen identiteettinsä, ja kuulostamaan omalta itseltään, eli Stratovariukselta. Bändin uusin levy, vuonna 2022 ilmestynyt ”Survive,” on tästä vahva taidonnäyte ja levyn nimibiisillä tämän keikka lähti Kuopiossa nyt käyntiin. Vokalisti Timo Kotipellon johtama kvartetti soitti nyt sellaisen perusvarman setin, jossa ei kuultu mitään yllätyksiä. Ainoan poikkeuksen sääntöön muodosti vähän harvemmin kuultu ”Legions”, muun setin koostuessa bändin tunnetuimmista hiteistä, kuten ”Eagleheart”, Paradise”, Black Diamond”, ”Unbreakable” ja ”Hunting High And Low.” Totta puhuen, Stratovariuksella on jo vuosien ajan ollut vähän tylsä tapa soittaa keikoillaan aina ne lähes samat biisit, vaikka materiaalista ei todellakaan olisi pulaa. Ehkäpä pieni tuuletus siellä puolella tekisi terää, vaikka viihdyttävä bändi toki oli tällaisenaankin.

Survive
Eagleheart
Speed of Light
Paradise
World on Fire
Legions
Frozen in Time
Black Diamond
Unbreakable
Hunting High and Low

SUBURBAN TRIBE

Suburban Triben pitkän odotettu paluukiertue saavutti ainakin tällä erää viimeisen etappinsa Kuopiossa. Keikkoja taisi kertyä vyölle sen puolisen tusinaa, ja bändin saama palaute on ollut kauttaaltaan positiivista. Kävin kesäkuulla katsastamassa bändin paluukeikan On the Rocksissa, ja viikkoa myöhemmin oli edessä vielä toisinto Tuska -festivaaleilla. Kuten aiemmillakin kiekoilla, bändi lähti Kuopiorockissa liikkeelle aika rauhallisesti duolla ”Perfect Dark” ja ”If Only….”

Bändin vokalisti ja showmies Ville Tuomi piiskasi yleisöään väsymättömästi, kunnes otti pienen hengähdystauon, ja luovutti hetkellisesti vokalistintonttinsa bändin alkuperäiselle vokalistille Jouni Markkaselle. Miehen tulkitsemina kuultiin Suburban Triben alkupään tuotannon suurimmat hitit, ”Sunflower” ja ”First Spring Day,” ennen kuin oli Tuomen vuoro ottaa paikkansa takaisin. Keikkailu ja yhdessä soittaminen on tehnyt bändille hyvää, ja nyt se kuulostikin huomattavasti yhtenäisemmältä ja tiiviimmältä ryhmältä kuin mitä nähtiin kesäkuussa Rocksin lavalla. Settilistassa ei nähty muutoksia, paitsi sen lyhyemmän pituuden muodossa, mutta muutoin kaikki noudatti samaa kaavaa kuin aiemmillakin keikoilla. Tuomi dominoi lavaa ja hyvää tulitukea tuli sekä basisti Janne Joutsenniemeltä että kitaristi Euge Valovirralta. Roope Siren oli puolestaan lavalla oma tyyni ja rauhallinen itsensä mutta välillä mies väläytteli leveää hymyään ja otti kontaktia muihin soittajiin ja yleisöön. Illan viimeisenä biisinä kuullun ”Silent Rainin” aikana sitä väkisinkin tuli ajatelleeksi, että tässäkö tämä bändi nyt sitten oli. Vain aika sen näyttää, mutta ainakin voi olla tyytyväinen siitä, että tulipahan tämäkin nyt sitten ainakin nähtyä, ja vielä useampaan kertaan.

Perfect Dark
If Only…
Untameable
Torn Apart
Sunflower
First Spring Day
Nevermore
Oil and Water
While the World Awaits
Into the Blue
Frozen Ashes
Silent Rain

EPPU NORMAALI

Eppu Normaali on yksi suomalaisten kestosuosikeista ja samalla takuuvarma suorittaja. Parin vuoden päästä kunnioitettavan 50 vuoden merkkipaalun saavuttava Manserokin ikoni keräsi yhden festivaalin suurimmista yleisömääristä, ja se potkaisi keikkansa liikkeelle vähän harvemmin soitetulla ”Taivaassa Perseet Tervataan” -rallilla. Sen jälkeen keikka vyöryi eteenpäin jukeboxin lailla eli Eppu Normaalin tapauksessa se tarkoitti pelkkiä hittejä hitin perään. ”Vuonna ’85”, ”Baarikärpänen”, ”Tahroja Paperilla”, ”Kitara Taivas ja Tähdet” ja moni muu Eppujen ikivihreä seurasi toistaan ja yleisö osoitti suosiotaan. Mitään uutta musiikkia bändiltä on turha enää uran tässä vaiheessa odottaa, mutta onhan bändillä materiaalia mistä ammentaa. Tällä kertaa mukaan ei ollut eksynyt yhtään aiemmin soittamatonta biisiä, mutta bändin tuotannon alkupäätä edustaneet ”Njet Njet” ja ”Puhtoinen Lähiöni” toivat settiin mukavaa, vähän punkahtavaa särmää.

Martti Syrjä on omalla karulla tavallaan erittäin tyylikäs johtohahmo ja vokalisti. Bändin toinen voimahahmo, Juha Torvinen, huolehtii lavalla paitsi kitaransoitosta, myös liikkeestä. Nähtiin lavalla parit legendaariset ”Torvis -loikatkin”. Muu bändi jäi selkeästi vähän tämän kaksikon taustalle, mutta hoiteli toki hommansa ammattimiesten tyylillä ja vuosikymmenten mukanaan tuomalla varmuudella. Saapa nähdä miten pitkään Eppujen karavaani vielä Suomen maata kiertää. Oma veikkaukseni on, että kyllä bändi haluaa niitä viisikymppisiään vielä juhlia.

Taivaassa Perseet Tervataan
Suolaista Sadetta
Linnunradan Laidalla
Hipit Rautaa
Vuonna ’85
Murheellisten Laulujen Maa
Baarikärpänen
Nyt Reppuni Jupiset Riimisi Rupiset
Urheiluhullu
Vihreän joen rannalla (kauan sitten)
Afrikka, Sarvikuonojen Maa
Tahroja Paperilla
Joka Päivä ja Joka Ikinen Yö
Puhtoinen Lähiöni
Kitara, Taivas ja Tähdet
Kaikki Häipyy, On Vain Nyt
Njet Njet

GENE SIMMONS BAND

Tämän vuoden Kuopiorockin itseoikeutettu pääesiintyjä ja samalla vihoviimeinen esiintyjä oli tällä kertaa todellinen legenda, eli KISS-yhtyeen legendaarinen basisti ja toinen johtohahmo Gene Simmons. Bändin laitettua live-esiintymisten suhteen pillit pussiin viime joulukuussa, Simmons herätti pikavauhdilla henkiin oman soolobändinsä, jonka kanssa mies on viimeksi kiertänyt vuonna 2018. Tuolloin mies käytännössä promosi keikoilla silloin julkaistua massiivista ”The Vault”-boksisettiään. No, tällä kertaa ei vastaavaa markkinointikampanjaa ollut menossa, ja Simmons oli enemmänkin liikkeellä pienellä budjetilla, vailla paineita, keskittyen vain ja ainoastaan soittamiseen, ja samalla vierailemaan vielä kertaalleen monissa Euroopan maissa, jotka ovat vuosikymmenten aikana miehelle varmasti tulleet tutuiksi. Simmonsin bändi oli myös mennyt kokonaisuudessaan täysin uusiksi. Rumpukioskin takana nähtiin nyt mm. Whitesnakesta, Pride & Glorysta, Foreignerista ja The Dead Daisiesista tuttu Brian Tichy. Kitaroissa oli nyt kaksikko Brent Woods (Vince Neil Sebastian Bach, Wildside), sekä vähän tuntemattomampi kaveri, Jason Walker.

Simmonsin keikka lähti lupaavasti liikkeelle miehen 1978 soololevyn ”Radioactive” -biisin introlla, jota seurasi kuitenkin tuttu ja turvallinen ”Deuce”. Sanomattakin on selvää, että kyllä tuon ”Radioactiven” olisi mieluusti kuunnellut paljon mieluummin, mutta näillä mentiin. ”Deuce” soi mallikkaasti ja Simmonsin uusi bändi soitti sen innolla ja energisesti. Toisena biisinä kuultiin Simmonsin 2008 julkaistun ”Asshole”-albumin ”Weapons of Mass Destruction”. No olihan se tietysti hyvä, että settiin oli kelpuutettu myös näitä harvoin soitettuja ”helmiä,” mutta tuo biisi nyt ei vaan ole edes sen levyn parhaimmistoa, ja se kertoo ja aika paljon se. Gene Simmons täyttää seuraavaksi jo 75 vuotta, joka ei voi olla näkymättä. Mies olikin lavalla melko riutuneen ja väsyneen oloinen, mutta mikä tärkeintä, soitto ja laulupuoli toimi edelleen entiseen malliin, ja juttua piisasi biisien välissä vähän liiaksikin. Kun siitä nyt katseli miehen suorittamista lavalla, niin ei voi kuin ihmetellä, millä ihmeen ilveellä tämä sama kaveri vielä viime joulukuussa hikoili Madison Square Gardenin lavalla täydessä Demonin KISS -kostyymissaan.

Jos puhutaan keikalla soitettavista harvinaisuuksista, niin sellainen kuultiin setissä neljäntenä. Simmons on vähän joka käänteessä muistanut muistuttaa siitä, että itse asiassa hän löysi aikoinaan Van Halenin, ja itse asiassa tuotti bändin alkuaikojen demoja. Van Halenin veljekset puolestaan olivat mukana muutamilla KISS demoilla samoihin aikoihin, siinä 1976 paikkeilla. Noita sessioita on sittemmin julkaistu eri yhteyksissä, mm. siinä ”The Vault”-boksissa. Nyt Simmons bändeineen soitti Van Halenin ”House of Painin” siinä muodossaan miten se oli vuonna 1976 alun perin demotettu. Walker osoitti vokalistin taitojaan, ja biisi kuulosti tällaisenaan erittäin hyvältä. Hyvä meininki jatkui myös seuraavaksi kuullun ”Are You Readyn” aikana, joka on myös Simmonsin vanhoja demoja ja joka on aiemmin julkaistu ainoastaan tuossa Genen boksissa.

”I Love It Loudin” aikana lavalle roudattiin tuttuun tapaan nippu niitä kauniimman sukupuolen edustajia, ja Gene piti siinä sivussa omaa show’taan kun lavalla oli naisväkeä. Motörheadin puhkisoitettu ”Ace of Spades” oli setissä todellinen outo lintu. Vaikka Gene ilmoittikin ennen biisiä hänen ja Lemmyn olleen läheisiä ystäviä, niin en silti ymmärrä mitä lisäarvoa se toi Simmonsin settiin. Parasta biisissä oli eittämättä Tichyn laulusuoritus. En ole aiemmin miehen livenä koskaan laulavan, joten se oli ihan positiivinen yllätys. Lisää ns. ”turhia covereita” kuultiin seuraavaksi Zeppelinin ”Communication Breakdownin” muodossa, jonka tulkitsi puolestaan Walker. Ehkäpä näillä valinnoilla haettiin vain ja ainoastaan lepoaikaa ja taukoa Simmonsille, muutoin en niiden soittamisessa pointtia ymmärrä.

Hyvin jyränneen ”Parasiten” jälkeen vuorossa oli jälleen coverbiisi. Mountainin ”Never In My Life” on toki hieno biisi, mutta kyllä niitä olisi ollut jonoksi asti myös Genen ja KISS:in tuotannossa. KISS-standardit ”Shout It Out Loud” ja isoin ilotulituksin kuorrutettu ”Rock And Roll All Nite” päättivät keikan, ja on yhteenvedon aika. Kuten tässä jo tulikin todettua, Simmonsin settilista oli kovin kaksijakoinen. Mukana oli muutamia helmiä, kuten ”Are You Ready” ja ”House of Pain”, mutta niiden vastineeksi mukana oli aivan liikaa turhia coverbiisejä, ja KISS:in ns. ”standardibiisejä”, jotka totta puhuen kuulostivat vähän pakkopullalta. Miehen hieno 1978 soololevy sivuutettiin alun introa lukuun ottamatta täysin. Se oli suuri harmi, koska siellä olisi tarjolla ”Radioactiven” lisäksi vaikkapa ”See You In Your Dreams.” ”Asshole” -levyn materiaalin vähyys ei puolestaan paljoa haitannut. Toki nyt olisi ollut mielenkiintoista, jos mies olisi nyt käyttänyt pelisilmää, ja olisi latonut tiskiin ”Firestarterin” edellisen päivän The Prodigy-keikan vuoksi. Harvoin soitettuja KISS-biisejä Simmonsilla olisi vaikka kuinka. Vuoden 2018 rundilla kuultiin mm. sellaisia helmiä kuten ”She’s So European,” ”Charisma” ja ”Fits Like A Glove.” Nyt tällaisista harvinaisuuksista sai vain haaveilla. Samaten olisi ollut hienoa kuulla miehen ”Revenge” -aikakauden materiaalia livenä, nyt kun käytettävissä ollut bändi olisi varmasti ne hyvin hanskannut.

Keikka oli myös kovin lyhyt ollakseen pääesiintyjä. Ainoastaan kaksitoista biisiä oli kovin vähän, ja koska esitys alkoi vähän myöhässä, niin illan encoretkin jäivät ajan loppuessa kokonaan soittamatta. Tosin, eivät ”Gold Gin” ja ”Dr.Love” olisi merkittävästi tilannetta parantaneet. Jos tämä nyt sitten jäi Simmonsin viimeiseksi esiintymiseksi Suomessa, niin kyllä tästä kaikesta vähän haaleahko maku jäi. Mutta yhtä kaikki, Simmonsin bändi oli todella hyvä. Soitto oli tiukkaa, ja esiintymispuolikin oli hyvin hallussa, ja kun muistaa herran ja hidalgon tämänhetkisen iän, niin ei tässä voi kun hattua nostaa ja vain kiittää kaikista näistä vuosista. Mikään ei ole ikuista.

Deuce
Weapons of Mass Destruction
War Machine
House of Pain
Are You Ready
I Love It Loud
Ace of Spades
Communication Breakdown
Parasite
Never In My Life
Shout It Out Loud
Rock and Roll All Nite

WWW.KUOPIOROCK.FI