Australialaista pub rockia Airbournen tahtiin Circuksessa

Edellisestä Airbournen omasta klubikeikasta oli ehtinyt taas vierähtää kaksi vuotta, joten oli jo aikakin saada Australian lahja maailmalle vierailemaan täällä pohjoisessa. Kiertueen lämmittelijäksi oli valikoitunut Supersuckers Yhdysvalloista. Yhtye on trio, johon laulaja Edward Dalynin (1988) lisäksi kuuluvat kitaristi Marty Chandler (2009) ja rumpali Christopher Von Streicher (2012). Supersuckers on perustettu 1988 ja se vietti 30-vuotisjuhliaan viime vuonna. Yhtye soittaa hard rockia, mutta sen tunnetaan soittavan myös countrymusiikkia. Tämä ilta oli onneksi kuitenkin pyhitetty puhtaasti rockille.

Laulaja-basisti Edward Daly on yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen, ja hänestä tulee vahvasti mieleen halpa Kiinan kopio Lemmystä, niin soittotyylistään, ulkonäöstään kuin lauluäänestäänkin. Tämä ei välttämättä ole mikään huonoa asia, sillä hänen lauluäänensä on miellyttävää kuunneltavaa. Ainoastaan illan miksaus oli sen verran heikko, että lyriikoista oli vaikea saada välillä selvää. Tätä ei tietenkään auttanut se, että en tuntenut yhtyeeltä yhtäkään kappaletta.

En ilmeisesti ollut ainoa, jolle yhtye oli uusi tuttavuus, koska kovia faneja ei näyttänyt eturivissä juurikaan seisovan, eikä muukaan yleisö oikein lämmennyt kappaleille. Itselle keikasta jäi parhaiten mieleen kappale ”(I’m Gonna Choke Myself and Masturbate) ‘Til I Die” jo pelkästään sen nimen takia, mutta myös kertosäe jäi päähän toviksi soimaan. Toinen mieleenpainuva biisi oli yllättävä, Michael Monroen coveri ”Dead, Jail Or Rock ’N’ Roll”. Lauluosuuksia kappaleessa hoitivat kitaristi Marty Chandler sekä yleisö, varsinkin kertosäkeiden kohdilla. Kyseinen kappale myös herätteli yleisöä, ja loput soitetut kappaleet tuntuivat uppoavan jo paremmin kuulijoihin. Yhtye on jo 30 vuotta vanha, enkä ole siitä aiemmin kuullut. En siis usko, että tulen jatkossakaan sen edesottamuksia seuraamaan.

Kappalelista:
All of the Time
The History Of Rock ’n’ Roll
Dead Inside
Breaking My Balls
The Evil Powers of Rock and Roll
Rock-n-Roll Records (Ain’t Sellin’ This Year)
Get the Hell
(I’m Gonna Choke Myself and Masturbate) ‘Til I Die
?!?
Deceptive Expectation
Dead, Jail Or Rock ’N’ Roll (Michael Monroe)
Pretty Fucked Up
Cowboy Song (Thin Lizzy)
Born With a Tail

Tähän väliin lyhyt roudaustuokio, jonka jälkeen kaiuttimien elementtejä alkoi tuttuun tapaan venytellä Brad Fidelin säveltämä Terminaattor 2:n teema. Vaikka jotkin asiat maailmassa muuttuvat, Airbournen intronauha ei. Hyvä näin, sillä siitä tietää, että kohta alkaa armoton moshaaminen.

Vuonna 2013 julkaistun ”Black Dog Barking” -levyn jälkeen bändi on aloittanut keikkansa hyvin usein albumilta löytyvällä ”Ready to Rock” -kappaleella, mutta tällä kiertueella on palattu niin sanotusti juurilleen: ensimmäisenä biisinä soitettiin ”Raise the Flag”, joka on muuten yksi yhtyeen parhaista kappaleista ja minun mielestäni se ainoa oikea aloituskappale.

”As long as you’re alive and we’re alive
Rock’n’Roll will never die
From the southern stars to northern lights
Rock’n’Roll will survive.”

”Raise the Flagin” jälkeen soitettiin yhtyeen toinen single vuodelta 2007, ”Too Much, Too Young, Too Fast”, jota seurasi ensimmäinen uusi kappale ”Burnout the Nitro”. Airbourne julkaisee lokakuun loppupuolella uuden albuminsa nimeltä ”Boneshaker”, ja kyseinen kappale löytyy tältä levyltä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kappaleen kuulin, ja se ei herättänyt minussa mitään suuria tunteita. On kuitenkin annettava kappaleelle vielä mahdollisuus, koska harvemmin mikään kappale kuulostaa hyvältä ensimmäisellä kerralla, eli toivoa vielä on.

Airbourne ei juurikaan vaihtele settilistaansa kiertueillaan, mutta normaalisti tällä kiertueella neljäntenä kappaleena kuultu ”Back in the Game” oli kadonnut, ja tämän tilalle oli otettu yleisön pyynnöstä ”Cheap Wine & Cheaper Women”. Asia ei minua haitannut ollenkaan! Vaikka ”Back in the Game” on hyvä biisi, ovat kaikki ensimmäisen ja toisen levyn biisit itselleni paljon tärkeämpiä.

Cheap Wine & Cheaper Women

Airbourne ei soita pitkiä keikkoja, ja tälläkin kertaa jäätiin alle puoleentoista tuntiin ja 12 kappaleeseen, mutta tähän on hyvä syy: yhtye soittaa jokaisen keikkansa kuin se olisi heidän viimeisensä. Jo neljännen kappaleen kohdalla yhtyeen laulaja Joel O’Keeffe oli hien peitossa, ja niin olin minäkin ja loput yleisöstä. Kappaleiden väleihin ei juuri jätetä aikaa rupattelulle, ja settilistassa ei tällä kertaa ollut lainkaan hitaita kappaleita, joissa olisi ehtinyt hetken hengähtää. Tätä menoa ei jaksaisi yhtään pidempään, enkä usko, että Joel O’Keeffen karjuva lauluäänikään tätä kestäisi.

Jos ”Raise the Flag” kuuluu mielestäni jokaisen Airbournen keikan alkuun, kuuluu myös ”Bottom of the Well” jokaiseen keikkaan. Kyseessä on äärimmäisen mukaansatempaava kappale, jossa on vieläpä aidosti motivoivat lyriikat. ”No Guts Not Glory” on ollut mielestäni tähän mennessä yhtyeen paras albumi, ja jokainen kappale, joka tältä levyltä soitetaan, on vain pelkkää plussaa. Settilista kiertueella on yksi parhaista kuulemistani, mutta esimerkiksi ”Blonde Bad and Beautiful” -kappaletta on kyllä ikävä. Voisin vaihtaa esimerkiksi ”Ready to Rock” -kappaleen siihen milloin tahansa.

”My mind’s made up; I’m leaving today
Come hell or high water, I will break these chains
Gonna scratch my way, claw my way, dig my way
Back to the top.”

Toisena uuden levyn kappaleena kuultin tulevan albumin nimikkokappale “Boneshaker”. Tätä olin päässyt kuulemaan jo sinkun muodossa kotona, ja sehän toimii. Jälleen kerran helposti pureskeltavaa rockia, jonka kertosäkeen pystyi laulamaan heti ensimmäisen kuuntelun jälkeen. ”Stand Up for Rock ’n’ Roll” -kappale on kuulunut Airbournen settiin aina sen julkaisusta saakka, ja sitä on soitettu tälläkin kiertueella pääsetin lopetuksena, mutta jostain syystä kappale hypättiin yli, ja pääsetin päättikin ”Live it Up”, joka ei mielestäni ole paras kappale lopetukseen. Se sopisi paljon paremmin encoren aloitukseen kovaäänisen sireeninsä kanssa.

”Ready to Rock” oli siirtynyt keikan alusta encoren alkuun. Kappaleessa on hyvä yleisönhuudatusintro, mutta se jäi todella latteaksi tällä kertaa. Itse kappale menettelee, mutta pidän kuitenkin alkuperäisestä versiosta paljon enemmän kuin tästä uudesta. Koko illan kruunasi tietysti kaikkien tuntema ”Runnin’ Wild” -kappale, jonka loppua hiukan venyteltiin ihmeellisellä lavashow’lla. Airbourne on alkuajoistaan lisännyt paljon lavashow’ta, jonka elementeistä osa kyllä sopii yhtyeelle, mutta osa tuntuu vain keikan venyttämiseltä.

Olen melko varma, että viimekertaisessakin raportissa suosittelin käymään katsomassa yhtyettä livenä, ja suosittelen sitä edelleen. Jos haluat kuulla puhdasta, hiukan rosoista ja aitoa rockia, jota soitetaan kuin viimeistä päivää, Airbourne on ainoa oikea valinta!

Kappalelista:
Raise the Flag
Too Much, Too Young, Too Fast
Burnout the Nitro
Cheap Wine & Cheaper Women
Girls in Black
Bottom of the Well
Breakin’ Outta Hell
It’s All for Rock ’n’ Roll
Boneshaker
Live It Up
Encore:
Ready to Rock
Runnin’ Wild

Raportti: Marko Valve
Kuvat: Jessica Johanson

Kommentoi julkaisua