Autofiktiota kuilun partaalta: Diablolta musiikkivideo uudesta ”The Stranger” -kappaleesta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.1.2022

Diablo-yhtyeen seitsemäs studioalbumi ”When All the Rivers Are Silent” julkaistaan perjantaina 25.helmikuuta 2022 Sakara Recordsin toimesta. Sitä ennen levyltä lohkaistaan vielä kolmas ja viimeinen ennakkosingle ”The Stranger”. Yhtyeen laulaja-kitaristi Rainer Nygård kertoo kappaleesta seuraavaa:

”The Stranger on autofiktiota kuilun partaalta. Kollegan odottamaton poismeno sysäsi tarinan liikkeelle ja lopulta kaiteen yli. Jokaisella meistä on varmaankin sisällämme jokin salaisuus, jota varjelemme ja verhoamme – valitettavan usein silläkin uhalla, että se on lopulta vahingoksi myös meille itsellemme. Addiktio – ehkäpä voimakkain tunne mitä ihminen voi kokea. Sen edessä tosiasioiden tunnustaminen on vaikeaa myös kokemusasiantuntijalle.”

The Stranger” -kappaleesta on nyt julkaistu myös video, josta Rainer Nygård kertoo Kaaoszinelle seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Oikein näköinenhän siitä lopen tuli eikä tarvinnut edes palella. Näin jälkikäteen sitä pistää merkille, että jotain omakohtaista on näemmä tarttunut myös ruudulle vaikka alunperin ei tarkoitus olisi ollutkaan. Oikeastaan vain ankkuri jäi filmiltä puuttumaan mutta sujuupa sitten paimenen matka kalmistoon jouheammin kun ei ole turhaa toivoa rasitteena.”

Diablo kiertää Suomea maaliskuusta alkaen ”When All the Rivers Are Silent – Tour 2022” -nimisen kiertueen merkeissä ja voit katsoa kiertueen keikkapaikat ja päivämäärät tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 11.03.2022 Sawohouse Underground, Kuopio
La 12.03.2022 Pato Areena, Kouvola
To 17.03.2022  Klubi, Tampere
Pe 18.03.2022  Lutakko, Jyväskylä
La 19.03.2022   Rytmikorjaamo, Seinäjoki
To 24.03.2022   Tavastia, Helsinki
Pe 25.03.2022   Finlandia – klubi, Lahti
La 26.03.2022    Wilhelm Club & Bar, Mikkeli
Pe 01.04.2022   Amarillo, Kotka
La 02.04.2022    Apollo, Turku
Pe 15.04.2022   Basso Club, Oulu
La 16.04.2022    WS -Arena, Vaasa
Pe 29.04.2022   Ravintola Kerubi, Joensuu
La 30.04.2022    Tuiskula, Nivala

Voit kuunnella albumilta aiemmin julkaistut singlet tästä:

Kappalelista:
1. The Well of Grief
2. Unhola
3. Grace Under Pressure
4. Jack of All Mistakes
5. Titan
6. The Stranger
7. The Extinctionist
8. Shackles of Fear
9. Parathon
10. When the Rivers Are Silent

www.facebook.com/diablobandofficial
www.instagram.com/diabloperkele
www.diabloperkele.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat