AvAciAlta kolmas single tulevalta EP:ltä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 15.5.2020

Suomenkielinen metallitulokas AvAciA julkaisee jälleen uutta musiikkia! ”Armoa, please” on kolmas viidestä kevään aikana julkaistavasta singlestä, jotka tulevat muodostamaan EP-kokonaisuuden ”Peilit”. Upean vastaanoton saanut viimevuotinen debyytti ”Uusi Maailmanjärjestys” enteili yhtyeelle vahvaa tulevaisuutta, eikä yhtyeen omassa uunissa maustettu uusi materiaali todellakaan petä!

AvAciA on suomalaista metallia rock-asenteella soittava trio. ”Peilit” on yhtyeen nokkamiehen, Jori Salorannan tuotannollinen taidonnäyte, sillä yhtye on laittanut alulle ja synnyttänyt uuden biisikatraan omin voimin miltei alusta loppuun. Kannustusta ja saniteettiapua ovat tarjoilleet vanhemmat mentorit W.A.S.P.– ja The Grammers-yhtyeistä, joten milleniaalimetallin joukkoon on eksynyt ilahduttavan paljon myös vanhan liiton tarttuvia rock-siemeniä. Masteroinnista vastaa Turun oma Bogren, Aleksi Rintala.

Yhtyeen viesti kappaleesta kuuluu seuraavasti:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kulutettuaan kaiken ajan palvoessaan jotain luultua paljon mitättömämpää, saattaa löytää itsensä kahlittuna keskeltä suurta tyhjyyttä, matkalla kohti tuntemattoman poltteen tahdittamaa työsarkaa. Surun ja kurjuuden sävyttämässä matkassa ainoana pelastuksena tuntuu olevan ikuinen katoaminen. Pohjalla ei valoa tarjota halvalla. Niin kappale kuin tarinakin sisältää aallonomaisia piirteitä ja kappaleessa kuullaankin yhtyeen tuttuja isoja kertosäkeitä, kuten myös herkkää tulkintaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat