AvAciAn nuoret metallirokkarit julkaisivat uutta musiikkia, tuottajana Janne Joutsenniemi

Kirjoittanut Niko Kuusela - 2.2.2023

Kolmesta turkulaisnuoresta muodostuva AvAciA-yhtye julkaisi uutta modernia metallirokkia 26.1.2023. ”Sisäinen eläin”-single kehottaa heittäytymään vaistojen varaan ilman huolta huomisesta. Singlen on tuottanut muun muassa Stonen basisti-laulajana ja Stam1nan tuottajana tunnettu Janne Joutsenniemi. ”Oli palkitsevaa tehdä hommia tällaisten nuorten komeiden kollien kanssa, joilla lähtökohta musan tekemiseen on sama kuin itselläkin. Itse musiikki ja hyvät biisit on keskiössä ja se tuntuu tämän päivän musiikkivirrassa helvetin raikkaalta”, Janne kertoo.

AvAciA on suomalaista metallia rock-asenteella soittava trio: Jori Saloranta (kitara, laulu), Elias Koljonen (rummut) ja Topi Kivelä (basso). Nykyään parikymppiset miehet perustivat AvAciA-yhtyeen jo yli 10 vuotta sitten. ”Oli vuosi 2011, kun 11- ja 12-vuotiaat kitaristikaverukset etsivät itselleen rumpalia. Vanhempiemme yhteisten bändikaverien kautta löytyi rumpali ja niin AvAciA sai alkunsa”, Jori ja Elias kertovat. Nykyinen kokoonpano sai muotonsa vuonna 2017 basisti Topi Kivelän liityttyä bändiin saatesanoin: ”Ei mulla oo vielä bassoa, mut käyn ostamassa, jos päästätte koesoittoihin”.

Pitkään yhdessä keikkaillut rock-trio on esiintynyt muun muassa Ruisrockissa ja Saaristo Openissa sekä tehnyt ensimmäisen Itä-Euroopan kiertueensa vuonna 2018. Samana vuonna he soittivat myös Scarlet Sails -festivaaleilla 55 000-päiselle yleisölle. AvAciA-yhtyeen ”Uusi maailmanjärjestys” -debyyttialbumi julkaistiin toukokuussa 2019 ja sitä on striimattu Spotifyssa lähes 150 000 kertaa. Myös singlet ”Pirunhyrrä” (2016), ”Armoa, please!” (2020) ja ”Aika pitää asioita arvossaan” (2020) ovat keränneet kymmeniä tuhansia striimauksia sekä saaneet radiosoittoa muun muassa Radio Rockilla. Yhtye on saanut osakseen myös kilpailumenestystä voitettuaan Suomen sekä pohjoismaiden Emergenza-bändikilpailun vuonna 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

AvAciA eteni kilpailussa aina pohjoismaiden finaalista (Tanska) maailmanlaajuiseen finaaliin Taubertal-festivaaleille (Saksa) saakka. Singlet ja tulevan albumin tuottanut muusikko-tuottaja Janne Joutsenniemi näki AvAciAn muusikoissa potentiaalia. Joutsenniemi tunnetaan muun muassa Stonen basisti-laulajana, Suburban Triben basistina sekä Stam1na– ja Kiuas-metalliyhtyeiden tuottajana.

Eläin elää, ihminen ihmettelee. Sisäinen eläin pakottaa jokaisen ihmisen heittäytymään vaistojen vietäviksi ilman huolta huomisen murheista. Reitti kulkee terävien, puremajäljet jättävien riffien ja sykkeen äärimmilleen nostattavien kertosäkeiden kautta aina alkukantaiseen mörköoopperaan saakka. Tälle musiikin ja eläimellisyyden, verenpunaisen kuunkajon valaisemalle matkalle voi lähteä jos haluaa vain elää.

Yhtye

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat