Avantasia julkaisi uuden singlen ”Misplaced Among The Angels” – mukana Nightwishin Floor Jansen

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 9.8.2022

Tobias Sammetin johtama sinfonista metallia esittävä Avantasia valmistautuu julkaisemaan uuden albuminsa ”A Paranormal Evening with the Moonflower Society” 21. lokakuuta Nuclear Blastin kautta. Albumilta on julkaistu kolme singleä, joista tuoreimmalla ”Misplaced Among The Angels”-balladilla kuullaan vierailevana tähtenä Nightwishin vokalistia Floor Jansenia. Singlelle ollaan julkaistu myös tunnelmallinen, animoitu musiikkivideo, jonka pääset katsomaan jutun lopusta.

Sammet pitää kappaletta yhtenä parhaimpana koskaan kirjoittamanaan balladina:

”On yhä olemassa erityisiä ääniä ja artisteja, joiden kanssa halusin työskennellä. Yksi heistä on Nightwishin laulaja ja keulakuva Floor Jansen.

Misplaced Among The Angels” oli jo valmis, kun pyysin Flooria mukaan kappaleelle. Hän kertoi, että saattoi kuvitella laulavansa kappaleella, muttei ollut aluksi sataprosenttisen varma, sopisivatko matalammat äänet hänen korkeammalle äänialalleen. Mutta epäröimättä hetkeäkään hän tarttui hetkeen ja lopputulos on upea.

Henkilökohtaisesti uskon, että ”Misplaced Among The Angels” Floorin vahvan äänen kanssa on yksi parhaimmista koskaan kirjoittamistani balladeista.”

Myös Floor Jansen hehkuttaa yhteistyötä Sammetin kanssa:

”Mikä ilo ja kunnia olla osa fantastista projektia nimeltä Avantasia! Tobi on upea ja olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen!”