AVATAR

Avatarin Johannes Eckerström bändin tulevasta albumista: ”Minusta tuntuu, että meidän on pelastettava heavy metal -musiikki”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.8.2022

Johannes Eckerström, ruotsalaisen metalliyhtye Avatarin laulaja, istahti hetki sitten haastatteluun TotalRockin kanssa. Haastattelussa Eckkerström kertoo hieman yhtyeen tulevasta albumista ja sen musiikillisesta suunnasta.

Eckerström kertoi seuraavaa:

”Lyhyt vastaus on, että saamme sinut näkemään paholaisen ja saamme sinut tanssimaan. Olet kuullut kaikkien bändien sanovan, että uusin albumi on heidän paras albuminsa. Tämä on meidän paras albumimme. Voisin verrata sitä parhaiten [Judas Priestin] British Steel -levyyn siinä mielessä… Judas Priest oli aina loistava, ja ennen ’British Steelia oli ’Killing Machine’, ’Sad Wings Of Destiny’ ja muut, mutta he olivat loistava heavy metal -bändi, loistava rock and roll -bändi, loistava progebändi ajoittain ja tavallaan hyvin eklektinen. British Steelin myötä he olivat hyvin keskittyneitä ja karsivat turhat pois. Ja me keskitymme siihen, mitä metalli mielestämme juuri nyt tarvitsee.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rehellisesti sanottuna minusta tuntuu, että meidän on pelastettava heavy metal -musiikki. Koska joko ihmiset ovat eksyneet menneisyyteen… Ajattelevat, että he tekivät sen paremmin kuin me koskaan tulemme tekemään sitä. Joten emme saisi tehdä näin. Mitä seuraavaksi? Mitä teemme seuraavaksi? Ja miten teemme sen ilman, että olemme syvällä omassa perseessämme?

Kun ihmiset päätyvät tekemään metallia, josta nauttii parhaiten istuessaan ja ollessaan hiljaa, katoaa sen tarkoitus. Metalli on musiikkia, jonka tahtiin liikutaan – moshpitissa, päätä heiluttamalla, tanssimalla, mitä tahansa, nostamalla painoja, juomalla liikaa, tulemalla raskaaksi, saattamalla jonkun raskaaksi, tekemällä asioita. Se on musiikkia, jonka tahdissa liikutaan. Teillä on bändissä rummut; miksi teillä olisi rummut, jos ette liiku?”

”Otamme mallia mestareista – Motörheadista, Judas Priestista, monista asioista. He tekivät sen jo. Mutta nyt olemme vuorossa me, ja mitä seuraavaksi onkaan luvassa. Mihin me voimme viedä tämän jutun? Ja sitä tässä albumissa on kyse.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat