Avatarin kovasti odotettu ”Dance Devil Dance” -albumi ulkona nyt

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.2.2023

Viime syksystä alkaen yhdeksättä studioalbumiaan perusteellisesti pohjustanut ruotsalainen Avatar on nyt saattanut ”Dance Devil Dance” -albuminsa faniensa kuultavaksi. Omaleimaisella friikkisirkuksellaan metallimaailman tietoisuuteen tiensä raivannut yhtye latoi tiskiin vaikuttavilla musiikkivideoilla höystetyt singlet ”Dance Devil Dance” ja ”The Dirt I’m Buried In”. Lisäksi yhtye julkaisi lyriikkavideoiden saattelemana singlet ”Valley Of Disease” sekä ”Violence No Matter What”, jolla kuullaan myös Halestormin Lzzy Halea! Singlet ovat keränneet yhteensä jo yli 9 miljoonaa toistokertaa.

Näkyvästi valtakunnallisillakin radiokanavilla esillä ollut yhtyeen keulahahmo, Helsingissä majaa pitävä Johannes Eckeström kommentoi Avatarin uunituoretta albumia:

”Dance Devil Dance on elämämme intensiivisimmän taiteellisen matkan kulminaatio. Emme ole olleet näin innoissamme uuden musiikin julkaisemisesta ensimmäisen demomme jälkeen! Olemme päättäneet suhtautua jokaiseen albumiimme kuin se tulisi olemaan viimeinen. Se pitää paikkansa myös tämän albumin suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tätä albumia tehdessämme rakastuimme uudelleen siihen meteliin ja kaaokseen, jonka myötä luovuutemme pääsee valloilleen. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta se on meille hyvin merkityksellistä. Olemme hyvin innoissamme, kun uuden albumimme julkaisupäivä on viimeinkin täällä!”

Avatarin faneja tullaan hemmottelemaan lähiaikoina lisää. Yhtye on vaivihkaa vihjaillut tekeillä olevasta dokumentista, josta on julkaistu viime aikoina teasereita bändin somekanavilla.

Varsin kiireisen kesän viettänyt Avatar teki menestyksekkään headline-kiertueen Pohjois-Amerikassa, jonka jälkeen yhtye jakoi uransa suurimmat lavat Iron Maidenin kanssa Braziliassa. Yhtye nähtiin myös Sabatonin support actina, unohtamatta Euroopan suurimpien kesäfestivaalien lavoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye suuntaa Iso-Britanniaa ja Eurooppaa halkovalle kiertueelle, joka starttaa huomenna 18.2. Manchesterista. Mukana kiertueella ovat Veil Of Maya, Kassogtha sekä Mastiff. Myöhemmin keväällä on vuorossa myös kuukauden mittainen Pohjois-Amerikan rundi Veil Of Mayan ja Orbit Culturen kanssa.

Luetuimmat

Uusimmat