Avenged Sevenfold etsii tulevalla albumillaan uutta suuntaa

Kirjoittanut Joonas Arppe - 31.12.2020
Avenged Sevenfold – Rockfest 2018.

Avenged Sevenfold on tehnyt selväksi, ettei aio julkaista uutta albumiaan ennen kiertueiden lopullista vapautumista. Laulaja M. Shadows kertoo tuoreessa Kerrangin haastattelussa yhtyeen olevan albumin suhteen vielä puolitiessä, ja materiaalin edustavan ”kirjavampaa ja villimpää” Avenged Sevenfoldia kuin aiemmin:

”Olemme työstäneet uutta levyä jo jonkin aikaa, ja suurin osa siitä oli jo kirjoitettu. Otimme pienen breikin, ja pian teimme töitä vain kahtena päivänä viikossa viiden tai kuuden sijaan. Koko homma muuttui kasuaalimmaksi, joten jatkoimme rentoa äänittelyä ja kuten sanoin; olemme edelleen puolitiessä. On edelleen asioita, joita emme saa tehdyksi. Yritämme työstää jousisovituksia, enkä halua meitä vanhemman miksaajamme matkustavan koronaviruksen vuoksi. Vaikka saisimme levyn valmiiksi nyt, sitä ei saada miksattavaksi. Joten yritämme vaan ottaa rennosti, tiedätkö?”

Shadows ei pidä tulevaa albumia edeltäjänsä ”The Stagen” kaltaisena kokonaisuutena jousisovituksista huolimatta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”No, jousia on ollut jokaisella levyllä, mutta uusi albumi kuulostaa kaikelta muulta kuin ”The Stagelta”. Etsimme kokonaan uutta suuntaa, ja tuleva albumi ei kuulosta yhdeltäkään aiemmista töistämme. Siinä kaikki mitä paljastan; se on överi, hyvin kirjava ja meno on villiä!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat