Avenged Sevenfold, Hartwall Arena

Avenged Sevenfold olisi alun perin halunnut Lionel Richien laulavan uudella ”Life Is But A Dream…” -albumillaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 7.6.2023

Yhdysvaltalainen metallisuosikki Avenged Sevenfold julkaisi hetki sitten odotetun uuden albuminsa ”Life Is But A Dream…”. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen uusi albumi sitten vuoden 2016 ”The Stage” -levyn.

Kyseisellä albumilla yhtye on kunnolla päässyt verryttelemään luovuuttaan, ja kitaristi Synyster Gatesin mukaan bändi käyttikin albumia tehdessään paljon huumausaineita.

Albumi olisi voinut olla vieläkin erikoisempi, mikäli yhtyeen suunnitelma soul-laulaja Lionel Richien vierailusta levyllä olisi toteutunut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändin keulakuva M. Shadows kertoi YouTube-sisällöntuottaja Nik Nocturnalille, että yhtye olisi halunnut Richien laulavan kappaleella ”Beautiful Morning”.

”Puhuimme Lionel Richien kanssa lauluosuuden saamisesta sinne. Loppujen lopuksi hänellä oli liikaa tekemistä America’s Got Talent -ohjelman tai jonkin muun kanssa. Mutta hänen oli tarkoitus laulaa tuon kappaleen osa ”It’s a beautiful morning / It’s a beautiful day.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat