Awake Again räjäyttää bilepommin uudella ”SATURDAY NIGHT (I AM ALIVE)” -sinkullaan
Modernia vaihtoehtometallia takova turkulainen Awake Again latoo tiskiin pikkujoulukauden rankimman bilebiisin. ”SATURDAY NIGHT (I AM ALIVE)” on ultimaattinen bilemetallitykittely, jonka tiukkojen riffien ja pumppaavien dance-biittien täydellisen epäpyhä liitto koukuttaa kuulijan ensimmäisestä nuotista lähtien.
“Kappaleessa oli alusta asti hyvä EDM-pulssi, joten päätimme viedä tuon fiiliksen ns. ’päätyyn asti’, kertoo basisti Ville “Ukkometso” Loukola.
“Minulla on tapana demotella lauluideoita ja -melodioita niin, että laulan nauhalle sanoja, joita päähän sattuu sillä hetkellä tulemaan. Niin toimin tämänkin kappaleen kanssa. Tällä kertaa demo-sanoihin päätynyt Saturday Night -läppä kuitenkin resonoi bändin muille tyypeille sen verran lujaa, että siitä syntyi ajatus kappaleen teemasta.
Mehän olemme puhuneet keskenämme sekä haastatteluissa että emme tule koskaan tekemään mitään ’ryyppybiisiä’ tms., joten kappaleen sanoituksista syntyi ns. ’antibailaus’-teema, joissa myös rivien välissä otetaan kantaa tuohon omaan linjaukseemme.”, yhtyeen solisti Matti Österman kommentoi.
Uutta kappaletta on jo ehditty esittää yhtyeen keikoilla kuluneena syksynä ja biisi on saanut erittäin positiivisen vastaanoton yleisöltä. Kappale on sävelletty, sanoitettu, äänitetty ja tuotettu yhtyeen toimesta ja isossa roolissa on mukana myös ollut live-esiintymiset viime vuonna yhtyeessä lopettanut kitaristi Kasper Hellström. Lopputuloksen on viimeistellyt viime aikoina Suomen metallikentän kärkinimiksi noussut Rami Nykänen (mm. One Morning Left, Block Of Flats), joka on miksannut ja masteroinut kappaleen.
Yhtyeen debyyttialbumi ”No Matter How The World Turns” julkaistiin vuonna 2022 ja se sai osakseen erinomaisia arvioita kotimaisissa musiikkimedioissa. Kaikkiaan yhtyeen musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa jo yli kuusi miljoonaa kertaa. Keväällä 2024 yhtyeeltä on odotettavissa uusi EP, jolta on kuultu jo singlet ”ENEMY” ja ”EVEN THE DEAD FISH CAN SWIM UPSTREAM”.
Yhtye on tehnyt paljon keikkoja, joista mainittavimpana muun muassa Ruisrock sekä esiintyminen Saksassa Wacken Open Air-festivaaleilla osana kansainvälisen Wacken Metal Battle -bändikilpailun finaalia. Bändin live-esiintymiset tunnetaan ylitsepursuavan energisinä kokemuksina, joista ei puutu vauhtia taikka vaarallisia tilanteita.