Awake Againin vaihtoehtometallihyökyaalto vyöryy tänään livenä Tampereelle, mukana setissä myös uunituore ”Rise”-single

Kirjoittanut Niko Kuusela - 8.10.2021

Upeilla singeillään jo mainiota kaaosta aiheuttanut turkulainen vaihtoehtometalliyhtye Awake Again vyöryttää peliin tänään varsinaisen vaihtoehtometallihyökyaallon. Jacob Hansenin viimeistelemä ”Rise”-single on kaikin puolin jytyä tavaraa.

”Päälle hakkaavat riffit, aggressiiviset vokaalit ja valtava kertosäe jättävät haukkomaan henkeä. ”Rise” on kappale ihmiskunnan tuhoisasta elämäntyylistä ja siitä mitä jää jäljelle, jos emme muuta tapojamme. Muutos on kuitenkin mahdollinen, ja Rise haluaa olla herättämässä vastarintaa nykymenoa kohtaan. “Tämä on meidän vastarintalaulumme”, kertoo yhtyeen solisti Österman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappale sävellettiin ja tuotettiin yhteistyössä tuottaja-miksaaja Lauri Hämäläisen kanssa.

“Lauri piti kappaleen nopeasta ja raivoisasta meiningistä, mutta näki, että sen kaikkea potentiaalia ei ollut vielä saavutettu. Yhdessä hioimme Risesta parhaan mahdollisen versionsa”, kuvailee kitaristi Hellström yhteistyötä.

Kappaleen miksaamisesta ja masteroinnista vastasi jo yhtyeen luottomieheksi muodostunut tanskalainen Grammy-ehdokas tuottaja-miksaaja Jacob Hansen (Volbeat, Amaranthe). ”Risen” valtava ja iskevä äänimaisema ei jätä arvailun varaan, etteikö oltaisi suurten asioiden äärellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Jacobin maailmanluokan miksaus potkii kuin viimeistä päivää. Biisi todella on kappale ihmiskunnan itsetuhosta. Toisaalta koska me olemme syy, voimme myös olla lääke”, maalailee basisti Loukola.

Rise” on ensimmäinen julkaisu Awake Againin uuden rumpalin Petteri Hornin kanssa. Uudistunut Awake Again on mahdollista nähdä livenä ensimmäistä kertaa tänään perjantaina 8.10. Tampereella loppuunmyydyssä Maanalaisessa osana Lost In Music –festivaalia.

“On todella jännittävää ja inspiroivaa päästä mukaan tällaiseen hyvässä nousussa olevaan nuoreen ja nälkäiseen yhtyeeseen. En malta odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, hehkuttaa rumpali Horn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat