Axl Rose kertoo mielipiteensä dronen lennättäjistä Guns N’ Rosesin keikoilla

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 26.11.2022

Parhaillaan Australiassa kiertävä Guns N’ Roses on joutunut törmäämään aikakauden uuteen ilmiöön, eli dronen lennättäjiin keikoilla. Kevyet ja helposti mukana kuljetettavat kuvauskopterit ovat yleistyneet hurjaa tahtia, ja nyt uusin villitys on käyttää droneja keikkojen taltioimiseen.

Bändin keulakuva Axl Rose kommentoi asiaa Twitterissä seuraavasti:

”Tämän kiertueen aikana on näkynyt muutamia droneja. Pahin tilanne oli eilisiltana, kun jonkun mielestä oli täysin ok lennättää kuvauskopteria ensin lähellä lavaa ja lopulta lavan yläpuolella. Poliisi kertoo, että ilmiö on yleistymässä ja tätä tapahtuu erityisesti urheilutapahtumien yhteydessä. Tämä on jotain, mihin me emme ole keikoilla tottuneet. Jokaisen mielessä pyöri monia impulsiivisia reaktioita, jotka eivät jälkikäteen ajateltuna olleet kovin järkeviä.

Ihmiset olivat ärsyyntyneitä. Vaikka me kaikki olemme pitämässä hauskaa, bändi haluaa silti keskittyä työhönsä ja tarjota faneilleen kunnon keikan. On ymmärrettävää, että jonkun mielestä voi olla hauskaa kuvata bootlegia dronen avulla, mutta arvostaisimme jos ottaisitte bändin sekä muut fanit huomioon ja kuvaisitte jossain muualla. Kiitos jo etukäteen!”