Azusan kaoottinen ja iskevä metalli lumoaa ja kutkuttaa: arviossa ”Heavy Yoke”

Mikäli jonkin yhtyeen kohdalla mainitaan Extolin nimi, on se yleensä osoittautunut eräänlaiseksi takuuksi laadusta. Jos samassa yhteydessä nostetaan vielä esille The Dillinger Escape Planin kaltainen pumppu, on luvassa varmasti jotain mielenkiintoista. Näin on asian laita myös uuden metallin superyhtyeen, Azusan kohdalla.

Kollektiivissa operoivat bassotaituri Liam Wilson, joka tunnetaan The Dillinger Escape Planista sekä toisesta superyhtyeestä, John Frumista (tajunnanräjäyttävä yhtye, muuten), vuonna 2004 Extolin leiristä erkaantunut kitaristi Christer Espevoll, Espevollin entinen yhtyetoveri ja timanttisen tarkka rumpali David Husvik sekä kreikkalaislähtöinen laulajatar Eleni Zafiriadou, joka hyppää suoraan indie popin maailmasta. Zafiriadou on toinen puolikas saksalaisesta Sea + Air -duosta. Jäsenten musiikillisen taustan selonteko on omiaan herättämään mielenkiintoa. Kun yhtyeen jäsenistö koostuu näin monipuolisista muusikoista, on käytössä varmasti vähintäänkin värikäs paletti.

Älkäätten kuitenkaan erehtykö; kyseessä ei ole mikään Extol-pastissi tai mielikuvitukseton amalgamaatio jäsenten muista projekteista. Azusan debyytti ”Heavy Yoke” seisoo ällistyttävän vakaasti omilla jaloillaan. Avausraita ”Interstellar Islands” avaa pelin hurmoksellisen ahnaalla death metal -riffittelyllä á la Espevoll, jota seuraa vuoron perään piikikkään särön värittämät eteeriset soinnut ja kipakka thrash metal -rytmikitarointi. Husvik taipuu rumpupatteriston takana vuorotellen hienostuneisiin ja monimutkaisiin rumpukuvioihin kuin myös hardcore-poljentaan. Kyseessä on täydellinen avauskappale levylle, sillä siinä tuntuu olevan tiivistettynä yhtyeen koko eetos.

Albumin kakkosraita ”Heart Of Stone” kääntää alussa paketin ja odotukset päälaelleen varsin suoraviivaisella ja uhmakkaalla hardcore-uhollaan. Kuitenkin sekaan heitetään vielä lisää tunnelmallisia osuuksia, maukkaan dissonoivia sointuja sekä tautisen tarttuva, kevyitä Paramore-kaikuja huokuva kertosäe. Kaoottisen tykittelyn tasapainona toimii albumin ainut varsinainen slovari ”Fine Lines”, jossa Zafiriadou pääsee esittelemään sitä puolta äänestään, joka koristelee daamin Sea + Air -duon harsoilevaa musiikkia. ”Programmed To Distress” on sekin hivenen hitaampi numero, mutta siinä pääpaino laskeutuu mutaisille doom metal -tyylisille riffeille.

Selkeästi yhtyeen teho löytyy kuitenkin niistä menevämmistä kappaleista. ”Lost In Ether” on sekoitus 90-luvun thrash-paahtoa sekä törkeää groove-breakdownia, joka saa pään nykimään mukanaan väkisinkin. Tästä vedetään vielä yhden pykälän verran rosoisemmaksi ”Spellbinderissa”, jossa yhtyeen triolikompit laukkaavat villisti ympäriinsä kehittyen melodisessa kertosäkeessä jo suoranaiseksi blastiksi. Albumin nimikkokappale puolestaan on erittäin tasapainoinen yhdistelmä kaikkia levyn nyansseja.

Azusa on monella tavallaa täydellinen yhdistelmä jäsentensä musiikillisia talentteja ja niitä vaikutteita, joita he ovat tuoneet mukanaan muista yhtyeistään. Vaikka Espevollin riffeissä on kuuluvissa samanlaisia karaktäärejä kuin viimeisen Extol-levynsä, ”Synergyn” musiikissa, ovat ne tällä albumilla harvinaisen raikkaita, iskeviä ja maukkaita. Vaikka tämän koulukunnan yhtyeistä puhuttaessa huomion nappaakin usein ymmärrettävästi nerokas kitaratyöskentely ja pirun tarkka ja notkea rytmisektio, ovat Zafiriadoun laulusuoritukset selkeästi albumin vakuuttavimpia osuuksia. Tämä taipuu albumilla niin rauhoittavaan kuiskailuun, hardcore-tyyliseen karjuntaan ja riipivään bansheemaiseen kirkumiseen.

Siinä, missä toinen Extol-jälkeläinen Fleshkiller on musiikiltaan valitettavasti toisinaan enemmän kuorrutetta kuin kakkua eli substanssia, ovat Azusan kohdalla tähdet juuri oikeassa asemassa. Bändin musiikki on koukuttavaa, adrenaliinipitoista, jännittävää ja taiturillista. Bändi on onnistunut löytämään selkeän oman soundin, joka ei kuulosta halvalta hiilikopiolta mistään tai sekavalta sivuprojektilta, jossa jäsenet eivät oikein tiedä, mitä he haluavat. Sen sijaan kyseessä on yhtye, joka ei kumarra kellekään ja tekee juuri sitä, mitä itse haluaa. Ja vieläpä pirun hyvin.

7½/10

Kappalelista:

  1. Interstellar Islands
  2. Heart Of Stone
  3. Heavy Yoke
  4. Fine Lines
  5. Lot In The Ether
  6. Spellbinder
  7. Programmed To Distress
  8. Eternal Echo
  9. Inquitous Spiritual Praxis
  10. Succumb To Sorrow
  11. Distant Call

Azusa Facebookissa

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentit