Babymetal – Babymetal

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 1.6.2015

Japanilainen Babymetal alkoi jakaa mielipiteitä Suomessa saakka viimeistään silloin, kun yhtyeen “Gimme Chocolate!!” -kappale otti viraalisen harppauksen maailman tietoisuuteen. Tällaista ei ole tapahtunut aikoihin. Miten j-pop-yhtyeestä napatut kolme sööttiä japanilaistyttöä voivat olla yhtä aikaa sekä ärsyttävintä kitinää että erittäin koukuttavaa metallimättöä niin jumalattoman sööteillä vokaaleilla?

Vuonna 2010 perustettu yhtye on muodostettu Sakura Gakuin -nimisen idoli/j-pop-ryhmän ”alajaokseksi”. Sakura Gakuinista on napattu myös yhtyeen nokkamiehet – tai siis nokkatytöt. Lavalla japanilaiseen tyyliin tanssivat ja keimailevat nuoret tähtöset ovat yhtyeen erikoisuus ja vetovoima, mutta samalla myös monille ylitsepääsemätön ongelma. Keulakuvina toimivat neidit Su-Metal (Suzuka Nakamoto) , Yuimetal (Yui Mizino) ja Moametal (Moa Kikuchi). Kolmikosta Yuimetal ja Moametal toimivat lähinnä taustalaulajina ja tanssijoina, kun Su-Metal puolestaan hoitaa päävokalisoinnit.

Yhtye aloitti live-esiintymisensä feikkibändillä, jonka jäsenet olivat pukeutuneet luurankoasuihin, mutta kun suosio kasvoi, päätettiin mukaan ottaa ihan oikea yhtye. Neljästä studiomuusikosta muodostettu porukka (ns. Kami-bändi) on yhtä lailla kasvoton ja taka-alalla pysyttelevä kuin aikaisempikin räpellys, mutta nyt soitetaan ihan tosissaan. Yhtyeen jäsenistä ehkä kuuluisin on kitaristi Takayoshi Ohmura, joka on soitellut mm. Marty Friedmanin (ex-Megadeth) kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen nimeä kantavaa albumia voidaan sanoa oikeastaan debyyttikokoelmaksi, sillä se kasaa samoihin kansiin Babymetallin sinkuilta löytyvät kappaleet. Mukana on kaiken kaikkiaan kolme uutta biisiä ja Euroopan-julkaisun kunniaksi vielä spesiaalina pari bonusbiisiä.

Söpöä J-poprokkia ja metallia sekoitellaan todella taidokkaasti, mutta tämä lajityyppisekoitus voi kuulostaa todella megasuperällösöötiltä tai megasuperärsyttävältä. Kaiken lisäksi messissä on suhteellisen nerokkaasti miksattuja dupstep- ja elektro-elementtejä. Mutta se melodinen metallihuttu, joka taustalla pauhaa lähestulkoon vokaalienkin ylitse, tekee tästä levystä aika pirun mukavan kokemuksen. Harmittaa biisit narulle laittaneiden muusikoiden puolesta, sillä he ovat jääneet ilmeisen tuntemattomiksi näinkin monen vuoden jälkeen. Levyhän julkaistiin alun perin Japanissa jo vuoden 2014 helmikuussa.

Jos nyt ajatellaan asiaa puhtaasti metallimusiikin kannalta, tämä levy ei olisi viittä pinnaa parempi, mutta jos tämä ajatellaan kokonaisuutena ja nerokkaana tuotteena kaikelle kansalle, ollaankin yhtäkkiä nöyrän ja omalaatuisen japanilaisen nerouden äärellä. Lyriikat vaihtelevat suklaan syömisestä antikiusaamisen sanomaan, mutta väliäkö sillä. J-pop-diggarin mielestä laulu ja sanat ovat todella geneerisiä, mutta varmaa on se, että jossain vaiheessa paatuneimmankin yrmyn naamalle saattaa tulla hymynkare levyä kuunnellessaan – tai viimeistään silloin, kun se loppuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9-/10


Kappalelista:
1. BABYMETAL DEATH
2. Megitsune
3. Gimme Chocolate!!
4. Iine!
5. Akatsuki
6. Doki Doki Morning
7. Onedari Daisakusen
8. Song 4
9. Uki Uki Midnight
10. Catch me if you can
11. Rondo of Nightmare
12. Head Banger!!
13. Ijime, Dame, Zettai
Bonus:
14. Road of Resistance (feat. Herman Li & Sam Totman of Dragonforce)
15. Gimme Chocolate!! (Live at O2 Academy Brixton, London)

Babymetal -facebook
Babymetal -kotisivut

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat