Babyshambles – Sequel To The Prequel

Babyshamblesin johtohahmon ja solistin, kohurokkariksikin tituleeratun Pete Dohertyn ongelmista on kotimaisessakin mediassa jauhettu jo aivan tarpeeksi, joten jätetään ongelmien puinti välistä ja keskitytään tällä kertaa ihan suoraan musikaalisiin ansioihin. Joka tapauksessa mies on 15-vuotisen uransa aikana ehtinyt nousta yhdeksi nykyrockin tunnetuimmaksi nimeksi ja ääneksi.

Parlophonen kautta julkaistu ”Sequel To The Prequel” on järjestyksessään kolmas Babyshamblesin albumi.  Edellisen, vuonna 2007 ilmestyneen ja kultaa Briteissä myyneen ”Shotter’s Nation” -pitkäsoiton jälkeen kokoonpanosta lähteneen rumpali Adam Ficekin tilalle vakituiseksi rumpaliksi on rekrytoitu Stereophonicsissa soittava Jamie Morrison. Tuottajana jatkaa edelliselläkin albumilla vaikuttanut Stephen Street (aiemmin mm. The Smiths, The Cranberries ja Blur).

Jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen on selvää, että Babyshambles ja Doherty ovat vieraantuneet entisestään The Libertines-tyylisestä garagerockista. Soundit ovat pehmeämmät, popahtavammat ja suurelle yleisölle ystävällisemmät kuin koskaan aiemmin. Tästä voi oman mielensä mukaan antaa kiitokset/haukut tuottaja Streetille. Arvostelijaa tämä jo ”Shotter’s Nationilta” alkanut suuntaus ei vakuuta.

Albumi lähtee vauhdikkaasti käyntiin alle kaksiminuuttisella punkahtavalla ”Firemanilla”. Seuraavana vuorossa oleva albumin ensimmäinen sinkkujulkaisu ”Nothing Comes To Nothing” on radioystävällisintä Babyshamblesia koskaan. Valitettavasti kappaleessa ei tunnu olevan oikeastaan minkäänlaista tarttumapintaa. Sinkkulohkaisua seuraa unettava balladi ”Farmer’s Daughter”. Ei kuitenkaan heitetä vielä kirvestä kaivoon, sillä levyn ensimmäiseltä puoliskolta löytyy erinomainen ”Fall From Grace”, jossa Doherty paneutuu vakavasti mutta silti leikittelevällä otteella addiktioidensa maailmaan. Ensimmäinen puolisko päättyy mukavan energiseen ”Maybellineen”.

Toinen puolisko avataan hämyisellä demoäänitteellä, jota seuraa nimikkokappale ”Sequel To The Prequel”. ”Dr.No” taas edustaa albumin yllättävääkin monipuolisuutta huolettomalla ska-meiningillään. Basisti Drew McConnellin auto-onnettomuudesta ja siitä toipumisesta kertova, koskettava ”Picture Me At The Hospital” edustaa ehdottomasti albumin parasta antia. Huomattavaa on myös, että McConnell on osallistunut 12 kappaleesta yhdeksän tekemiseen, aiemmin keulahahmo Dohertyn tehdessä suurimman osan kappaleista yksin. Albumin päättää arvostelijaa erityisesti miellyttävä ”Minefield”. Kappale osoittaa, ettei Doherty ole menettänyt taitoaan erinomaisen monipuolisten biisien teossa. ”Minefield” onkin yksi parhaista, ellei jopa parhain Babyshambles-raita koskaan.

Vaikka typerästi nimetyltä ”Sequel To The Prequelilta” löytyykin muutamia erinomaisia hetkiä, niin valitettavasti levyn kokonaan kuunneltuaan jää suuhun melkoisen mitään sanomaton maku. Babyshambles ei uransa kolmannella pitkäsoitolla onnistu erottumaan Brittein saarten tuhansista ja taas tuhansista indie rock/pop-pumpuista oikeastaan millään tasolla. Siinä missä edelliset pitkäsoitot ”Shotter’s Nation” ja erityisesti debyytti ”Down in Albion” olivat raskaampia ja jättivät selvän Doherty/Libertines-vaikutelman, tällä albumilla ei sellaista ole enää havaittavissa kuin harvoina hetkinä.

7/10

Kappalelista:
1. Fireman
2. Nothing Comes To Nothing
3. New Pair
4. Farmer’s Daughter
5. Fall From Grace
6. Maybelline
7. Sequel To The Prequel
8. Dr. No
9. Penguins
10. Picture Me In A Hospital
11. Seven Shades Of Nothing
12. Minefield

http://www.babyshambles.net
http://www.facebook.com/babyshambles

Kirjoittanut: Mikko Grönlund

Kommentoi julkaisua

Avainsanat: