Bad Temper julkaisi debyyttialbumin ”Exclamation Point”
Kotimainen Bad Temper on vuonna 2022 perustettu energisistä ammattimuusikoista koostuva metallibändi. Bändin tänään ilmestyneeltä ensialbumilta on aiemmin julkaistu neljä singleä. Yhtye vahvistui albumin nauhoitusten aikana uudella päälaulajalla Jussi Taskisella, jonka persoona toi biiseille entistä enemmän luonnetta.
”Exclamation Point” -albumi on alusta loppuun tiukka kattaus modernista metallista aina hardcore punkiin aaltoilevia säveliä. Nopeita riffejä, tiukkoja melodioita ja sooloja ei uunituoreelta pitkäsoitolta puutu. Levyä ei haluttu leipoa mihinkään tiettyyn genreen, mutta sen ”punainen lanka” kuuluu silti niin musiikillisesti kuin lyyrisesti. Albumin on säveltänyt kitaristi I. Morton. Sanoitukset ovat I. Mortonin, basisti M. Kylmän ja Satu-Maarit Salinin kynäilyä.
Bad Temper odottaa innolla paluuta keikkalavoille uuden levyn ja uuden kokoonpanon myötä. ”Exclamation Point” -albumin seuraajallekin on jo biisejä valmiina.
Kokoonpano:
Jussi Taskinen – laulu
Isaac Morton – kitara
Jukka-Pekka Vuolle – kitara
Miko Kylmä – basso
Mari-Ella Kejonen – koskettimet
Filip Gäddnäs – rummut
Ota bändi seurantaan somessa: Facebook, Instagram, YouTube

