Bad Wolves ja ex-laulaja Tommy Vext aloittivat sanaharkan sosiaalisessa mediassa: ”Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia asioita”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 9.9.2021

Metalliyhtye Bad Wolvesin solisti Tommy Vext jätti yhtyeen alkuvuodesta, jonka jälkeen hän lähti rakentamaan soolouraansa. Riitaa syntyi kuitenkin entisen yhtyeen kanssa, kun Vext käytti bändin nimeä edelleen kiertueidensa yhteydessä, jonka lisäksi hän oli julkaissut luvattomasti materiaalia bändin arkistoista sosiaalisessa mediassa.

Nyt Bad Wolves ja Vext ovat jättäneet lakimiehet välistään ja riitelevät suoraan keskenään sosiaalisessa mediassa. Bad Wolves julkaisi seuraavan kirjoituksen:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia asioita.

Tommy Vext erosi Bad Wolvesista viime tammikuussa jatkaakseen soolouraa. Valitettavasti hän huomasi nopeasti, ettei kukaan välitä hänestä sooloartistina ja ettei hän pysty tekemään tai myymään musiikkiaan yksin.

Hän ei osaa säveltää omaa musiikkiaan, joten hän julkaisi editoidun version ensimmäisestä singlestämme, jossa oli hänen laulunsa. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia asioita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän ei pysty myymään lippuja sooloartistina, joten hän esiintyy nimellä B@D W8LV3S. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia asioita.

Hän yritti huijata faneja ostamaan cover-levyn, jota hän ei omistanut, mutta GoFundMe lopetti toimintansa petoksen vuoksi. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia asioita.

Mutta kaikkein epätoivoisinta ovat ne valheiden vuoret, joita Tommy on kertonut bändistä lähdettyään. On selvää, ettei hänellä ole moraalista kompassia ja että hän on valmis sanomaan ja tekemään mitä tahansa totuudesta riippumatta.”

Vext julkaisi vastineensa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tehkää tästä viraalia.

Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia asioita. Kuvittele, että palkattujen muusikoiden joukko saa massiivisen levytyssopimuksen, koska heidän laulajansa pelasti toisen rocktähden hengen alkoholismilta. Kuvittele, että hän hylkää toistuvasti huonot ideasi työskennelläkseen A-List-tuottajien kanssa välittääkseen viestin ja todistuksen, joka on niin voimakas, että se auttoi parantamaan ihmisiä. Kuvittele kasvavasi köyhyydessä ja antavasi 100 prosenttia 16 vuoteen eniten myydystä rock-kappaleesta perheelle, joka menetti äitinsä.

Kuvittele, että sinut on syrjäytetty, tehty naurunalaiseksi, syytetty valheellisesti , petetty ja hylätty ja silti jatkat eteenpäin. Kuvittele, että kova työsi, veresi ja hikesi varastetaan kostonhimoisen epäpätevyyden ja anteeksiantamattoman ahneuden vuoksi.

Kuvittele, että käyt läpi kaiken tämän ja silti pakkaat ja varaat kiertueen maailmanlaajuisen pandemian jälkeen ja myyt enemmän lippuja kuin entisen bändisi pääkeikat koskaan myivät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen epätoivoinen. Katsokaa tätä kuvamateriaalia. Tämä on perheeni nyt. Vittuilitte minulle ja nyt vittuilitte meille kaikille. Pitäkää biisini, en välitä paskaakaan. Kaikki tietävät nyt. Te epäonnistuitte. Jos ette olisi niin peloissanne, niin antaisitte minun julkaista omia levyjäni ja antaa parhaan bändin voittaa. Mutta ette egojenne takia voi.

Menkää kiertueellenne ja näyttäkää maailmalle vetovoimanne. Katsokaa tämä video. Koska tämä on minun 😘”

https://www.instagram.com/p/CTlFVUMl1wq/?utm_source=ig_embed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat