Bad Wolvesista lähtenyt Tommy Vext ei tahdo fanien haukkuvan entistä yhtyettään

Vuonna 2017 perustettu groove metal -yhtye ilmoitti tovi sitten, että yhtyeen solisti Tommy Vext jättää bändin siirtyäkseen soolouralle. Vext paljasti uutiset omalla Instagram-sivullaan live-lähetyksessä, jonka hän on sittemmin poistanut. Myöhemmin bändi vahvisti uutisen todeksi.

Ilmoituksen jälkeen yhtye on saanut osakseen vihaisia ja naljailevia viestejä – vaikka tosin monet ovat kritisoineet bändiä jo aikaisemminkin. Kitaristi Doc Coyle jakoi sosiaalisessa mediassa yhden tilanteen asian tiimoilta ja lisäsi saatteeksi tekstin ”Vihaajat vihaa, rakastat rakastaa”.

Nyt Vext on ottanut sosiaalisessa mediassa kantaa entisen bändinsä puolesta. Hän julkaisi Instagram-tilinsä tarinat-osiossa viestin, jossa pyytää faneja olemaan ilkkumatta Bad Wolvesia.

”Pyydän ihmiset, kuunnelkaa: voitte tukea minua ilman että mollaatte entisiä bändikavereitani. Ymmärrän, että tunteet ovat pinnassa, ja että ilmassa on paljon spekulaatiota, mutta relatkaa. Aion julkaista oman lausuntoni, kun viralliset asiapaperit ovat valmiit. Minulla ei ole vihaa jätkiä kohtaan, media on jälleen kerran tarttunut huhuihin, jotka ovat pakottaneet entiset bändikaverini tekemään ilmoituksen huonoon aikaan. Olen kiitollinen tuestanne ja lohdutuksestanne, ja se on oikeastaan saanut minut kyyneliin. Mutta meidän ei tarvitse levittää negatiivisuutta jätkille. Meillä on todella erilaiset poliittiset ja henkiset näkemykset, mutta he ovat hyviä ihmisiä. Näen asian niin, että meillä tulee olemaan terve kilpailu hyvän musiikin luomisesta. Joten kaikki voittavat”, Vext kirjoittaa.

Kommentoi julkaisua