Bändi on entisensä, ja se on The Black Dahlia Murderin tapauksessa hyvä uutinen — arviossa yhtyeen uusin albumi ”Servitude”
Modernin death metal -skenen suurnimeä The Black Dahlia Murderia kohtasi tragedia reilu kaksi vuotta sitten, kun yhtyeen perustamisesta asti mukana ollut laulaja Trevor Strnad siirtyi ajasta ikuisuuteen pysäyttävällä tavalla. Yhdeksän albumia bändin kanssa levyttäneestä Strnadista oli muodostunut yhtyeen keulakuva, eikä varmasti kaikki bändin seuraajista olisi kuvitelleet sen toipuvan täysin solistinsa menetyksestä. 27.9.2024 päivänvalonsa nähnyt The Black Dahlia Murderin kymmenes albumi ”Servitude” antaa kuitenkin valonmerkkejä bändin tulevaisuudesta.
Tuskin yllättää, että uusimmalla tuotoksella oikeastaan mikään ei järisyttävällä tavalla ole yhtyeen musiikissa uudistunut. Meno on vanhaa tuttua äkkiväärää ilotulitusta. Uutta solistia bändin ei tarvinnut hakea kaukaa, sillä aiemmin toisen kitaristin virkaa hoitanut Brian Eschbach siirtyi paikkaamaan päävokalistin tehtävää. Eschbachin kitaraa korvaamaan värvättiin paluumuuttaja Ryan Knight. Positiivista, että Eschbachin rääkynät istuvat musiikkiin mielestäni siinä missä Strnadinkin. ”Servituden” saundit ovat paitsi paremmat kuin bändin levyillä pitkään aikaan, myös aikakauteensa nähden optimaalisen hillityt ja orgaaniset. Tämän ansiosta musiikin alituisesta aggressiivisuudesta huolimatta albumia jaksaa kuunnella pienellä kynnyksellä ja pitkäkestoisesti. Alan Cassidyn soitto kuulostaa oikeasti rumpusetiltä, eikä turboahdetulta steriililtä koneelta, mikä on todennäköisesti merkittävin tekijä ”Servituden” äänimaisemalliseen miellyttävyyteen.
Hieman alle 33 minuuttiin typistetty paketti on taattua The Black Dahlia Murderia. Tasaisen materiaalin seasta ei varsinaisesti nouse ”Everblack”-albumin tapaan joukosta erottuvia kruununjalokiviä, mutta tämä ei vähennä levyn tasoa, sillä kokonaisuus on yleisesti vakuuttava. Lienee reilua myöntää, että bändin uran varrella julkaistujen 101 kappaleen jälkeen tyyli on tullut väistämättä sen verran tutuksi, ettei ilmestyksen lailla säväyttävään biisiin vaadittavaa jonkinasteista yllättymistä pääse ilman selvää tyylisuunnan vaihdosta kovinkaan helposti syntymään. Silti tästäkin joukosta nousee oma suosikkini, rytmikkäästi groovaava ”Mammoth’s Hand”.
Koska en ole varsinaisesti death metalin suurkuluttaja, en lähde julistamaan levyä alansa edelläkävijäksi tai vuoden parhaaksi mättömetallijulkaisuksi. Rehellisyyden nimissä voin kuitenkin todeta, että tämä on pitkästä aikaa sellainen lajityylin tuotos, jota pyöritän mielelläni soittimessani useammankin kierroksen. Näin ollen ”Servitude” lunastaa mielestäni helposti ne odotukset, jotka tässä vaiheessa yhtyettä kohtaan nousevat. Samalla se todistaa piikikkäästi monille kilpailijoilleen sen, että kun kappaleet on soitettu tämän kaltaisella taidokkuudella, musiikkia ei tarvitse ylikompensoida iskeväksi jälkituotannossa.
https://www.instagram.com/TheBlackDahliaMurder_Official/?hl=fi
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Lauri Nieminen
