Bändi on kuin primessaan – arviossa Deftonesin ”Private Music”

Menneenä kesänä Suomessakin vieraillut Deftones lukeutunee modernin metallibändikirjon kärkinimiin. Ansiokkaan uran tehnyt Kalifornian Sacramentosta kotoisin oleva bändi tunnetaan laiskanrennosta soitannastaan, tajunnanräjäyttävän hyvistä saundeista, purevan yksinkertaisista riffeistä ja Chino Morenon omintakeisesta laulusta. Ihastuttavalla groovella polkeva orkesteri on taikonut urallaan monia hehkutusta ansaitsevia albumeita, joista vuonna 2000 julkaistu ”White Pony” lienee se kaikkein legendaarisin. Tuorein ilmestys ”Private Music” on järjestyksessään jo yhtyeen kymmenes albumi, joka useamman pyöräytyksen myötä paljastuu yhdeksi bändin kunniakkaan uran ehdottomista tähtihetkistä. Viisi vuotta sitten ilmestynyt ”Ohms” oli pitkästä aikaa jo erittäin pirteä esitys, mutta ”Private Music” nostaa rimaa vielä muutamalla asteella.

Tuottajaksi ”Private Musicille” oli jälleen valikoitu jo aiemmin bändin kanssa ”Diamond Eyesilla” ja ”Koi No Yokanilla” häärinyt Nick Raskulinecz. Levyn on miksannut niin ikään ”Koi No Yokanilla” samassa tehtävässä toiminut Rich Costey. Bändin jäsenistössä basisti Sergio Vega on vaihtunut sitten viime albumin Fred Sablaan. Miehistön muutokset saattavat selittää osan siitä mysteeristä, että ”Private Music” onnistuu kuulostamaan yllättävän tuoreelta, vaikka mitään radikaaleja irtiottoja aiemmasta ei ole tehty. Deftonesin ominaiset vahvuudet ovat levyllä alati läsnä, mutta kokonaisuutena meno on hieman bändille tavanomaista ryhdikkäämpää. Yhtyeen olemusta leimaava rentous on onnistuttu säilyttämään, vaikka biisit eivät suurimmaksi osaksi ole yhtä matelevia kuin parilla edeltävällä levyllä.

Iskevien äkkiväärien rähinäraitojen sekaan on sopivasti tiputeltu herkempiäkin teoksia, joista ”i think about you all the time” erottuu yhtenä levyn kohokohdista. Kappaletta seuraa mielestäni levyn hienoin suora, kun aggressiivinen, sinkkunakin julkaistu ”milk of the madonna”, muistettavalla kertosäkeellä kruunattu ”cut hands” sekä dynaaminen ”~metal dream” seuraavat toisiaan. Viimeisimmässä kappaleessa siirrytään aika rivakasti kertsiin, sillä biisin hellyyttävä takiainen starttaa ensimmäisen kerran jo 27 sekunnin kohdalla. Vielä nopeampaan suoritukseen yltää levyn kakkosraita ”locked club”, joka ällistyttää tehokkuudellaan. Deftones on aina ollut pelkistämisen mestari, ja vaikka tällaisessa ratkaisussa saattaa ehkä jo painaa myös some- ja radiokanavien ylikiireisyys taustalla, asia on joka tapauksessa toteutettu niin luonnollisen oloisesti, että se herättää lähinnä mielenkiintoa.

Mitä saundeihin tulee, tarvitseeko edes mainita, että ”Private Music” toimii malliesimerkkinä sille, miltä modernimman hevibändin kannattaa pyrkiä tänä päivänä kuulostamaan. Rankasta saundista huolimatta levyä on optimaalisella tavalla kevyt ja miellyttävä kuunnella. Meno ei kuitenkaan äidy kliiniseksi, vaan rockbändin uskottavuuden kannalta kriittinen särmä pysyy hienovaraisesti albumin yllä. Kappalemateriaali on tasaisen vakuuttavaa ja tehokasta. Yksinkertaisemmatkin biisit säilyttävät sopivasti arvaamattomuutensa, jonka ansiosta levyssä on yllättävänkin paljon sisäistettävää.

”Private Music” povaa Deftonesille vielä hyvää tulevaisuutta. Kolmekymmentävuotisen levytysurankin jälkeen bändillä riittää freesiä ja tasokasta materiaalia, joka ei biisiensä puolesta kalpene yhtyeen alku-uran klassikoille. Yhtyeen settilista saattaa kokea yllättävänkin rajun päivityksen.

Kirjoittanut: Lauri Nieminen