Lovers Left Alive

Bar Loose täyttää 20 vuotta: Keikkoja luvassa ilmaiseksi läpi viikonlopun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.10.2022

Bar Loosessa juhlitaan 14.-16.10. koko viikonlopun kestäviä 20-vuotissynttäreitä ja niiden kunniaksi Teksti-TV 666 ja Flaming Sideburns heittävät koko flanellipaita- ja ketjulompakko-kansan iloksi ilmaiskeikat alakerran klubilla. Perjantaina Tekstareille lavan lämmittelee kuuma tuore garagerockbändi Lala Salama ja lauantaina ennen Fleimareita stagelle hyppää mm. Hunters ja Smokin’ Aces -jäsenistön uusi Cobralife.

Elävää musiikkia tarjoillaan myös yläkerran lavalla: perjantaina The Balls -yhtyeen keulakuva Marjo Leinonen duo-kokoonpanollaan ja lauantaina Five Fifteen yhtyeen sielu Mika Järvinen. Sunnuntaina on luvassa todellista perinneherkkua, kun jo vanhan Fredan Bar Loosen avajaisissakin soittaneet Nieminen ja Litmanen palaavat esiintymään Loosen yläkertaan usean vuoden tauon jälkeen. 

Keikoille on vapaa pääsy (ovella peritään 3,50 euron eteispalvelumaksu).

Ja eihän Loose olisi Loose ilman diskoa! Perjantaina tanssilattian liekittää Öisin On Kivempaa -kollektiivi (DJ Iiro, Mortti & Villæriste + vierailijat) ja lauantain tanssien itseoikeutettuna seremoniamestarina toimii mm. Club Casinosta, Grande Rock ja Tennarit Tulessa -klubeista tuttu DJ John Wayne Freda 34 Special -setillään. Liput kellariin klo 23 jälkeen 7 euroa (sis. eteispalvelumaksun).

Yläkerrassa nähdään myös komea kattaus tiskijukkia, kun viikonlopun aikana kiiltäviä ja mattamustia levykäisiään soittavat DJ Jack Popcorn, Hyvä-Ville, Flanger, Nancy Imatra, Teendreams ja monet yllätys-DJ’t Loosen historian varrelta.

Sunnuntain alkuiltaan on varattu myös bonusherkkua, kun jo Fredan Loosessa startannut “tositietäjien” musavisa Wizard of Loose kisataan extra-hienoin palkinnoin: Tuttujen tuotepalkintojen lisäksi (Svart, Like, Johnny Kniga, We Jazz, G Livelab), saunoo visan voittaja Bar Loosisterissa!

Bar Loosen historia lyhyesti

Ensimmäinen Bar Loose perustettiin vuonna 2002 Fredrikinkatu 34:ään. Tämä Timo “Koutsi” Koutalan ja Timo ”Tipi” Rasion vetämä ravintola löysi välittömästi paikkansa pääkaupungin yöelämässä, ja ravintola veti ilta toisensa jälkeen väkeä rokkareista median edustajiin ja tavallisista tallaajista hipstereihin. Loosesta tuli rockväen oma rento olohuone, jossa viihtyvyyttä lisäsivät hyvät artistit ja mainio levymusiikki. Bar Loosessa järjestettiin jo tuolloin keikkoja: pienellä lattialavalla nähtiin artisteja kuten The Flaming Sideburns, Branded Women, ruotsalainen Unisex ja Nieminen & Litmanen. Pienimuotoisten keikkojen suosio sytytti kuitenkin ajatuksen oman keikkaklubin perustamisesta.

Vuonna 2009 vanhan Bar Loosen vuokrasopimus päättyi ja ravintolalle etsittiin uudet tilat korttelin päästä Annankadulta. Vanhan ravintolan henkeä haluttiin pitää yllä ja baarin kanta-asiakkaat kantoivat käsipelillä ison osan huonekaluista uuteen baariin. Myös baarin sisustuksessa haluttiin pitää kiinni aiemmasta ja uuden ravintolan sisustuksellinen jälki onkin alkuperäisen Bar Loosen tekijöiden käsialaa.

Uusi Bar Loose aukesi 31.1.2009 ja jakaantui yhden ravintolatilan sijaan nyt kolmeen: katutason loungebaariin (Bar Loose), pieneen tilausravintolana toimivaan Iggy’s Bariin sekä alakerran liveklubiin (Club Loose).

Vanhasta poiketen uudessa Annankadun Bar Loosessa on 200 henkeä vetävä rock-klubi, joka nopeasti lunasti paikkansa Helsingin liveravintoloiden kärkikastissa. Vuosien varrella ravintolassa on esiintynyt useamman tuhatta artistia ja yhtyettä, joista nimekkäimpinä mainittakoon vaikkapa The Adolescents, Von Hertzen Brothers, Reverend Beatman, Moneybrother, Pertti Kurikan Nimipäivät, The Bellrays ja Conflict. Bar Loosessa on elävää musiikkia vähintään neljänä päivänä viikossa, ja perjantaista sunnuntaihin DJ’t tanssittavat juhlakansaa kello 23.00 alkaen valomerkkiin saakka.

Tällä hetkellä Loosea pyörittää pitkän linjan musadiggari ja armoitettu rockmuusikko Joni Bitter, jonka rakkaudesta Looseen kertoo tämän vuoden PRO Gaalassa voitettu Vuoden ravintolapäällikkö -titteli. Ohjelmiston suunnittelusta vastaa tuottajakaksikko Reeta Pankka ja Arttu Patolahti (TMH Productions Oy), joiden työhistoriasta löytyy niin festivaaleja (Jytäkesä Go-Go, LPRHC Fest) kuin yksittäisiä isompia klubeja (mm. MissGyver-klubeista alkaneet legendaariset uudenvuodenbileet, jotka ovat jatkuneet jo yli 10 vuoden ajan).

Luetuimmat

Uusimmat