Käsillä lienee yksi helposti tämän vuoden parhaimmistoon kipuavista äärimetallilevyistä. Barathrum kuuluu suomalaisen black metalin kivijalkoihin ja jatkaa suunnan näyttämistä edelleen. Vakuuttavasti rokkaava juurevuus kohtaa ”Fanatikolla” häikäilemättömän, jopa fanaattisen intohimon. Riffit tarttuvat kuulijaan kuin kuppa konsanaan. Nuoremmat orkesterit voivat naulata tämän suorituksen bändikämppänsä seinälle malliksi siitä, kuinka homma tehdään.

Soundi on toki tullut eteenpäin kaikista ysäripuuroista mutta pysyy edelleen tunnistettavana ja levyn kokonaisuus muodostuu helposti lähestyttäväksi. Kaksi bassoa tuo äänimaisemaan omanlaistaan matalaa voimaa, joka kannattelee äkäistä murinaa ja hienoa riffittelyä. Pääjehu Janne ”Demonos” Sova on musiikin lisäksi tullut tunnetuksi erinäisistä hölmöilyistä, mutta musiikin puolella meno on raudanlujaa.

Barathrum ei progeile, postbläkkistele eikä sekoita lyriikoihinsa vaivaannuttavia pseudofilosofis-teologisia sanaleikkejä. Death metalin kautta suodattuneen vanhemman rockin ja perinteisen metallin vaikutus kuuluu. Barathrum ei ole akateemista tai korkeakulttuurista mustaa metallia vaan työväenluokkaisen rujoa ja suoraviivaista hakkaamista. Tämä kaikki istuu hyvin siihen kuvaan, että Sova sai vuoden 2003 keikkansa ansiosta elinikäisen porttikiellon Tuskan lavoille mutta esiintyy siellä silti taas ensi kesänä. Festarin tiedotus kuittaa asian lakonisesti: ”Paljon on virrannut vettä Vantaanjoessa sen jälkeen, kun Barathrum soitti Tuskassa edellisen kerran. Sitä on virrannut tarpeeksi. Barathrum nousee Tuskan lavalle jälleen vuonna 2017.” Uskon, että Tuskan järjestyksenvalvonta on keikalla silmä ja korva tarkkana, mutta ei sitä muidenkaan kannata missata.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Fanatiko” on suomalaisen mustan metallin merkkipaaluihin lukeutuva levy. Edellisestä pitkäsoitosta ”Anno Aspera: 2003 Years After Bastard’s Birth” (2005) on vierähtänyt aikaa, joten turha kiire ei tätä tehdessä ole luultavasti vaivannut.

Levyn aloittava ”Hellspawn” kertoo jo täsmällisesti, mistä on kyse, ja tarttuva, suorastaan hittipotentiaalinen ”Pope Corpse Tattoo” vielä nostaa rimaa. Sen jälkeen ”On The Dark River Bank” rauhoittelee synkempiin, maalaileviin ja doomahtaviin tunnelmiin. Pääosin suomeksi laulettu ”Arx Satanas” on yksinkertainen ja vihainen vanhan liiton ralli, joka tuo monen muistiin varmasti hien ja veren hajuisia tuulahduksia 90-luvulta. Levyn lopettava pitkähkö nimibiisi kantaa mittansa vaivatta, ja paikoitellen jopa teatraaliset doom-sävyt miellyttävät korvaa kummasti.

Noin 35 minuutin mittainen purskahdus on yksinkertaisesti mahtavaa kuultavaa. Se potkii heti alusta lähtien ja säilyttää intensiteettinsä loppuun saakka. Saatanan hyvä levy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

9½/10

Kappalelistaus:
1. Hellspawn
2. Pope Corpse Tattoo
3. On The Dark River Bank
4. Sadistic Pleasure
5. Arx Satanas
6. Church Amok
7. Spirit of the Damned
8. Fanatiko

Kirjoittaja: Pasi Huttunen