Baronessin uusi albumi kantaa nimeä “Gold & Grey”: kansikuva julkaistu

Baroness (©Ross Halfin)

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Baroness kiusoitteli hetki sitten fanejaan sosiaalisessa mediassa mahdollisesta uuden albumin julkistamisesta. Nyt yhtye on esittänyt livenä täysin uuden kappaleen, jonka kylkeen se julkisti uuden studioalbuminsa nimen kansikuvan kera. Bändin seuraava albumi ”Gold & Grey” jatkaa aiempaa väriteemaa ollen samalla kyseisen teeman viimeinen julkaisu. Bändi kertoo:

”Tässä on uuden ’Gold & Grey’ -albumimme kansimaalaus kokonaisuudessaan. Tämä on vain ensimmäinen pala suurempaa palapeliä. Albumin lailla kyseessä on intensiivisen, väsymättömän ja psykoottisen monimutkaisen luovan prosessin tulos. Baroness ei ole koskaan tehnyt kompromisseja taiteen tai musiikin suhteen julkaisujemme kohdalla, enkä voi kuvailla tarpeeksi sitä, miten innoissamme olemme uuden julkaisumme kynnyksellä.

Maalaus syntyi syvästä henkilökohtaisesta itsetutkiskelusta bändin 12 vuoden historiasta, ja se tulee olemaan kuudes ja viimeinen osa meidän väriteemaista albumisarjaamme. Tämä on ollut todella villiä kyytiä, fiktiotakin oudompaa todellisuutta, johon on mahtunut yhtä paljon huonoja kuin hyviäkin hetkiä. Mutta kaiken läpi tämä yhtye on antanut minulle inspiroivan alustan ilmaista itseäni ja löytää lohtua visuaalisen ja musiikillisen panoksemme kautta.

”Toivottavasti te kaikki nautitte tästä kansitaiteesta (anteeksi, ettei kyseessä ollut oranssi). Älkää tutkiko liian tarkkaan, tai muuten löydätte kaikki piilotetut elementit. Haluamme kiittää kaikkia teidän sydämellisestä tuestanne vuosien aikana, se on ollut meille tärkeintä. Arvostamme myös teidän jatkuvaa kärsivällisyyttänne. ’Gold & Grey’ julkaistaan pian, ja sitten todellinen hauska voi alkaa. Vakuutan teille, ettei meillä ole suunnitelmia hidastaa.”

View this post on Instagram

Here is the full cover painting for our new album, Gold & Grey. This is just the first piece of a much larger puzzle. Like the forthcoming album itself, it is the result of an intense, tireless, and psychotically convoluted creative process. Both artistically and musically, Baroness have always taken a no compromise approach towards our releases, and I can’t express strongly enough how excited we are to be so close to the verge of our newest release. This painting was born from a deeply personal reflection on the past 12 years of this band’s history, and will stand as the 6th and final piece in our chromatically-themed records. It has been an absolutely wild ride, a truth much stranger than fiction, with nearly as many low points as there have been highs, but throughout all, this band has offered me an inspired place to express myself and find some level of comfort through our visual and sonic output. I hope you all enjoy this album cover (sorry it’s not called Orange). Don’t look too closely, you might just see all the hidden elements. We want to thank everyone for your heartfelt support over the years, it means the world to us. We also appreciate your continued patience. Gold & Grey will be out soon, and then the real fun begins. I assure you, we have no plans to slow down anytime soon. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ’Til the wheels fall off – – – Roy G. Biv

A post shared by Baroness (@yourbaroness) on

 

Kommentoi julkaisua