Barren Womb Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.3.2014

Barren Womb 2014Norjalainen hardcore-duo Barren Womb saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen levynjulkistamiskiertueellaan. Yhtye esiintyy Helsingin Bar Loosessa torstaina 29. toukokuuta. Trondheimissa vuonna 2011 perustettu Barren Womb koostuu vain kahdesta muusikosta, vokalisti-kitaristi Tony Gonzahlista ja rumpali Timo Silvolasta. Hardcoreen ja noise punkiin sekoitetaan sulavasti elementtejä black metalista, rockista ja kantrista yhtä lailla, ja yhtyeen musiikissa voikin kuulla vaikutteita niin Refusedista, Turbonegrosta, The Bronxista kuin The Hivesistakin.

Bändin itsensä miksaama debyyttialbumi “The Sun’s Not Yellow, It’s Chicken” ilmestyy 11. maaliskuuta. Levyltä on tähän mennessä julkaistu kaksi singleä, “Kill Hicks” ja “Will You Be God’s Art Or Satan’s Graffiti?”, jotka ovat molemmat saaneet hyvän vastaanoton. Barren Wombin sanoitukset ovat vahvasti kantaaottavia, ja kritisoivat muun muassa nykypäivän konsumerismia, poliittista ja sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja humaaniuden katoamista.

Kaksikon ensimmäinen Suomen-keikka koittaa heti kotimaan rundin jälkeen. Loosen lavan Barren Wombille lämmittää viime vuoden loppupuolella toisen kokopitkänsä “Negative Partycore” julkaissut hardcore-poppoo Ratface.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
– ennakkoon Tiketistä alk. 8,50 EUR
– ovelta 9 EUR

Luetuimmat

Uusimmat