Basisti, kaikkien kaveri ja todellinen ihmemies – katsauksessa David Ellefsonin ”More Life with Deth” -kirja

Millainen mies on David Ellefson? Yksi metalli- ja musiikkimaailman vaikuttajista. Mies Amerikan keskilännestä, Megadethin basistina tunnettu, jolla tuntuu olevan sormensa pelissä vähän kaikkialla. Miehen seikkailuista musiikkimaailmassa Megadethin riveissä ja sen ulkopuolella kertova ”More Life with Deth” sen paljastaa.

David Ellefsonin 16. heinäkuuta 2019 julkaistu ”More Life with Deth” -kirja on jatkoa vuonna 2013 julkaistulle ”My Life with Deth” -kirjalle, ja jos lukijaa ei nappaa Ellefsonin muistelot Megadethin alkuvaiheista, ylipäätään kyseisestä yhtyeestä ja huumehöyryisistä seikkailuista, niin tämä teos on niin ikään rauhallisempi katsaus Ellefsonin omiin seikkailuihin bändissä ja (etenkin) sen ulkopuolella. Ellefsonin apuna kirjaa kirjoittaessa on ollut ystävä ja bisneskumppani Thom Hazaert.

Kirjan alkupuoli keskittyy kertomaan hyvinkin yksityiskohtaisesti Ellefsonin elämästä, urasta ja tilanteesta Megadeth-välivuosien aikana 2002 – 2010. On mielenkiintoista, miten noin 30-sivuiseen alkuosaan on saatu mahtumaan niinkin kattava tietopaketti miehen menoista ja mielentiloista tuona aikana. Osiossa mm. paljastuu, miten Ellefson päätyi soittamaan bassoraitoja Soulflyn ”Prophecy”-levylle.

Kirja vaihtaa alun jälkeen isommalle vaihteelle, kun se niin ikään keskittyy kertomaan Ellefsonin paluusta Megadethin riveihin. Mitä kaikkea jännää tapahtui esimerkiksi Big Four -kiertueen alkuvaiheilla? Kaikki on kerrottu Ellefsonin muistojen ja merkintöjen perusteella – ja niitä on paljon. Toki myös asioihin jollain tapaa liittyneet henkilöt pääsevät valottamaan historiaa omien pikkukommenttiensa kautta. Itse Megadeth-ajoista Ellefson kertoo tarkemmin vuonna 2016 julkaistusta ”Dystopia”-albumista ja siitä seuranneesta kiertueesta.

Tässä vaiheessa on siis painotettava, että ”More Life with Deth” ei ole pelkkä Megadeth-muistelma, vaan se kertoo basisti, tuottaja, manageri, bändikaveri ja kahvilaomistaja David Ellefsonin seikkailuista musiikkimaailmassa. Tämä opus kertoo enemmän nimenomaan tunteista, tuntemuksista, määrätietoisuudesta ja uskomattomista sattumuksista miehen uran varrella ja vaikuttaa siltä, että vaikka Megadeth oli miehen uralla merkittävä bändi, se on vain sivuseikka, kun katsoo suuremmassa mittakaavassa sitä, mihin kaikkeen David Ellefson on näppinsä laittanut.

Lukijaa saattaa paikka paikoin haitata kirjan jopa liian verkkainen tapa edetä asiasta toiseen. Yhden lauseen muistelu saattaa muuttua hyppivään muisteloon yhdestä tietystä asiasta – kuin kuuntelisi vanhojen pappojen kahvipöytäkeskustelua, jossa ei ole punaista lankaa ja jossa asiaan, tai senhetkisen tarinan loppuun pääseminen, kestää ikuisuuden. David Ellefson on myös tunnetusti uskon ja ”kirkon mies”, mutta kuten kirja paljastaa, myös tämän ns. jumalaisen yhteyden kautta mies löysi kontakteja musiikkimaailmaan. Tekstistä paistaa eritoten se taito ja kyvykkyys, joka miehellä on näiden kontaktien löytämisessa (tai ehkä kontaktit löytävät hänet) ja niiden hyödyntämisessä – ei mitenkään epäitsekkäällä tavalla, vaan jotenkin luonnollisesti. Kaiken tämän lisäksi kirja hyppii vuosilukujen välillä – Ellefson saattaa kertoa hyvinkin seikkaperäisesti vuoden 2016 tapahtumista, mutta yhtäkkiä hypätään 90-luvun tapahtumiin. Tekstiin on uppouduttava täysillä, että siitä saa kaiken irti, sillä muuten voi missata jonkin hyvinkin mielenkiintoisen ja triviaalin tapahtuman ”kaikkien kaveri” Ellefsonin vaiherikkaalta uralta.

Kirjasta varmasti saavat eniten irti Megadeth– ja eritoten Ellefson-fanit, mutta itse suosittelisin kirjaa ihan kenelle vain, joka astelee millä tahansa musiikin alalla/kentällä, joko ammattilaisena, freelancerina tai harrastelijana. Se on myös haaveilijoille tarkoitettu – heille, jotka vasta unelmoivat omasta bändistä ja tulevasta urastaan. Etenkin kirjan alkupuoli valottaa hyvinkin paljon sitä, millaista on olla yhtäkkiä ilman isoa bändiä, saada se oma päätila asennoitua uuteen elämäntilanteeseen ja tarjolla oleviin mahdollisuuksiin samalla, kun pitäisi pitää perheen tulevaisuus turvattuna ja oma onnellisuus kohdillaan. Kiinnostavaa on myös huomata, miten genrerajat ovat aiheuttaneet mielenkiintoisia blokkeja muusikon oman itseluottamuksen suhteen, etenkin siltä kannalta, miten artisti uskoo faniensa reagoivan mm. projekteihin sen ”tunnetuimman” asian ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan hieno, mutta välillä hieman sekava luotaus musiikkimaailman koukeroihin.

On myös huomattava, että kuten muitakaan Ellefsonin kirjoja, tätäkään ei ole suomennettu, joten englannin kielen taito on suotavaa.

Teksti: Jarmo Hänninen