Basistivirtuoosi Stu Hamm saapuu Sellosaliin 4. maaliskuuta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 14.1.2020

Steve Vain ja Joe Satrianin klassikkolevyiltä tuttu basistivirtuoosi Stu Hamm saapuu trionsa kanssa Sellosaliin 4. maaliskuuta.

Stuart ”Stu” Hamm on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman innovatiivisimmistä basisteista viimeisten vuosikymmenien aikana. Urallaan Hamm on jatkanut eturintamassa mm. Jaco Pastoriuksen ja Stanley Clarken jo 1970-luvulla aloittamaa sähköbasson soiton pioneerityötä ja inspiroinut omintakeisella soittotyylillään kuulijoita ympäri maailmaa. Erityisesti slapping- ja kahden käden tapping -tekniikoistaan tunnettu Hamm on levyttänyt ja esiintynyt mittavan uransa aikana Vain ja Satrianin lisäksi useiden muiden huippukitaristien ja -muusikoiden kanssa ja julkaissut kymmenkunta omaa sooloalbumia sekä runsaasti opetusvideoita. Tämän lisäksi hänet on palkittu muun muassa Guitar Player -lehden vuosiäänestyksissä lukuisia kertoja vuoden parhaana basistina.

Sellosalin konsertissa kitaran varressa nähdään Journey-rumpali Steve Smithin ja kitaralegenda Pat Methenyn kanssa yhteistyötä tehnyt saksalainen Torsten de Winkel sekä rummuissa hänen maanmiehensä Felix Dehmel. Über Hits Tour -konsertin materiaali koostuu Stu Hammin edellä mainittujen kitaristien kanssa äänittämistä ja esittämistä kappaleista, unohtamatta tietenkään herran mittavaa omaa tuotantoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stu Hamm esiintyy 4. maaliskuuta Sellosalissa, liput 28/32 € + toimitusmaksu (alk. 1 €), ennakkoon Lippupisteestä ja tuntia ennen ovelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat