Bastinado – Song From The Abattoir

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2012

Bastinado on helsinkiläinen deathgrind-bändi, jonka miehistö on kasattu muiden paikallisten bändien jäsenistä. Bändin uusin EP ”Songs From The Abattoir” saa nyt arvostelua.

Yhdeksän biisiä ja yhdeksäntoista minuuttia; biiseistä kaksi menee ”introon” ja ”outroon”. Vauhti on siis kohdillaan eikä turhia väliosia tarvitse kuunnella. Bastinado paukuttaa menemään armottomalla tempolla ja kovalla asenteella. Bändin äkäinen tuotanto on samankaltaista Deathboundin tuotannon kanssa, joten ihan metsään ei ole menty. Bastinadon vahvuuksia on monipuolinen vokalisointi, jossa rääkätään äänihuulia mahdollisimman monella tavalla. Laulun seuraksi laitetaan teknisesti tiukka ryhmä ja äkäinen rumputyöskentely. Tuotantopuoli on myös kunnossa ja laulut mukavan pinnassa.

”Song From The Abattoir” sisältää siis seitsemän hyvin perinteistä grindcore-biisiä, jotka kumartavat alan suomalaisille koville nimille. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen, mutta perusasiat ovat hyvin kunnossa. Tällainen musiikki toimii mielestäni aina parhaiten kokonaisuutena, joten suosikkibiisiä en nyt ryhdy valitsemaan. EP on tasaisen tappava alusta loppuun, niin kuin tämäntyylisen musiikin kuuluukin olla. Eli ”alussa nasta lautaa ja höllätään vasta lopussa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bastinado on varsin mukava tuttavuus ja uskon, että jätkillä on tulevaisuutta valitsemallaan tiellä. Suomessa on kasvamassa varsin laadukas uusi grindcore-sukupolvi ja uskon, että Rotten Sound saa seurakseen muitakin kovia suomalaisia bändejä. Sitä, onko tällainen Bastinado vai jokin muu, on vaikea mennä sanomaan.

8/10

Kappalelista:
01. Manifest
02. Quietus
03. Demoralize
04. Multitude Of Plagues
05. Gutter King
06. Parading Ignorance
07. Hidden Bones
08. Starvation Advocate
09. No Catharsis

http://bastinado.bandcamp.com/album/songs-from-the-abattoir

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat