Battle Beast Kuopiorockin viimeinen kiinnitys

Kuopio Rock 2014Kuukauden päästä juhlittavan Kuopio RockCockin esiintyjäkattaus on saanut viimeisen silauksen, kun heavy metal -yhtye kiinnitettiin festivaalille. Festivaalin juontajiksi saapuu tuttuja naamoja viime vuosilta. Myös festivaalin aikataulu on julkistettu.

Vuonna 2010 Wacken Open Air -festivalilla Metal Battle -bändikilpailun voittanut Battle Beast esiintyy Kuopiorockissa perjantaina. Kaksi studioalbumia julkaissut yhtye on päässyt lämmittelemään Kuopiorockissakin viime vuosina nähtyjä Nightwishiä ja U.D.O.:a

Festivaalin juontajiksi saapuu vanhoja tuttuja. Viime vuonna juontaneiden Krista Haapavuon, Juha Jylhäsalmen sekä komiikan sekatyömiehen Zaanin sopimuksia jatkettiin koskemaan vielä tätäkin vuotta. Heidän lisäkseen lauantaina juontajaksi saapuu vuosina 2011 ja 2012 Kuopiorockissa juontanut fitnessmalli Janni Hussi. Hussi tähdittää TV5-kanavan Tavallista Elämää -sarjan toista tuotantokautta. Nähtäväksi jää nouseeko Janni juontamaan festivaalia kamera kädessään.

Viimeisen kiinnityksen myötä julkaistaan myös festivaalin aikataulu, joka on nähtävissä tapahtuman nettisivuilla. Väinölänniemen rannalle nousevan Rentoalueen Beach Volley -otteluparit ovat varmistuneet, kun perjantaina yhteen ottavat savolaisyhtyeet Turmion Kätilöt ja Verjnuarmu. Lauantaina tuon ottelun voittaja saa vastaansa, niin ikään savolaisen, 2 Times Terrorin.

järjestetään tänä kesänä 25.–26.7.2014 Kuopion Väinölänniemellä. Festivaalin pääesiintyjäksi saapuu saksalainen Scorpions. Kahdettatoista kertaa järjestettävän festivaalin liput ovat myynnissä Tikettissä sekä Kuopion Suomalaisissa Kirjakaupoissa keskustassa ja Matkuksen kauppakeskuksessa.

Lippujen hinnat: perjantai: 39 €, lauantai: 55 €, kahden päivän lippu: 69 €. Festivaalin kotisivut osoitteessa www.kuopiorock.fi.

Kommentoi julkaisua