Battle Beast @ Rock Bar Monttu, Pori, 13.3.2015

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.3.2015

Battle Beast 2015Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun Battle Beast on käynyt Porissa. Perjantaina 13.3.2015 asia korjataan ja peto saapuu Rock Bar Monttuun. Takaraivossani jyskyttää pelko, sillä Anton Kabanen on jättänyt yhtyeen. Saa nähdä, löytyykö yhtyeeseen tilalle samanlainen biisinikkari vai ottaako joku muu yhtyeestä suurimman osan sävellys- ja sanoitusvastuusta itselleen.

Battle Beast 2014Jo yhdentoista jälkeen innosta puhkuvat fanit pakkautuvat lavan eteen ja muu ihmismassa heidän perässään.Kodikkaan tukalaan baariin ei olisi mahtunut kovinkaan monta ihmistä lisää. Montun lattian tasolla oleva lava todella tuo yhtyeen lähelle yleisöä soiton alkaessa puolen yön tienoilla. Yhtäkkiä yleisö alkaa hurrata, vaikka lava on edelleen tyhjä. Hämmästyksekseni soittajat saavat raivata tiensä yleisön läpi lavalle bäkkäriltä, joka sijaitsee hieman erikoisessa paikassa. Yhtyeen asettuessa paikoilleen katseeni kiinnittyy nopeasti Kabasen paikkaajaan. Lavalle ensimmäisenä saapuu For The Imperiumin riveihin viime syksynä kiinnitetty kuusikielisen taitaja Joonas Björkroth. En ollut kuullut miehen soittoa ennen keikkaa lukuun ottamatta paria Facebook-videoclippiä, mutta en kyllä kaivannut Kabasta kertaakaan. Teknisesti taitava paikkaaja oli ottanut setin hyvin haltuunsa ja hoiti tonttinsa lähes moitteetta. Itse asiassa Noora Louhimon mahtavan äänen lisäksi yksi keikan suurimpia ilon aiheita oli juuri Björkrothin tyylikkäät soolot.

Battle Beast Live The Circus 2014Soitto alkaa ja kaava on tuttu vähääkään yhtyettä kuunnelleille: metallia hieman tanssahtelevalla poljennolla, upeaa naislaulua kovaa ja korkealta, tarttuvia kertsejä ja paljon hyviä kitara- ja syntikkasooloja. Battle Beastin soitto toimii koko ajan hyvin ja live-esiintyminenkin rupeaa sujumaan, kun yhtye löytää yhteisen sävelen siinä, miten liikkua Montun pienehköllä lavalla. En ole ollut tämän orkesterin suuri fani, mutta kyllä tällainen paletti toimii 2000-luvullakin. Usean kappaleen kohdalla huomasi: ”Hei, kyllä mä tän biisin tiän.” Pari kertaa ihmeteltiin mysteerisen elektroniikan ulinaa, ja keytarin (sellainen käsipiano) toiminta takkuili jollain tavalla. Eipä mikään näistä aiheuttanut mitään, mikä olisi haitannut keikan kulkua. Vaikeuksien kautta voittoon!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Omiksi suosikeikseni settilistalta nousivat ehdottomasti uuden levyn kappale ”Madness”, jonka musavideossakin on jotain kovin eleganttia (peppuja), sekä kappale ”Kingdom”. Heavy metallia parhaimmillaan! Noora Louhimo on todistanut täysin vääräksi -yhtyeen Olli Lindholmin kommentin, että hevi on miesten juttu. -yhtyeen keulakuvan laulannassa ei ole koskaan ollut niin paljon munaa kuin Nooran jopa karjumiseen taipuvassa äänessä. Tästä saatiin hyvä esimerkki ”Let It Roar” -kappaleessa. Onneksi setin lopusta löytyi vielä aina piristävä ”Enter The Metal World”- veisukin. Tämä yhtye on minun puolestani tervetullut koska vain takaisin Poriin.

Kirjoittanut: Riku Luoma

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat