Battledragon julkaisee nostattavan anthemin ”Ascending From the Fire”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.3.2022

Power metal-yhtye Battledragon julkaisee perjantaina 4.3. singlen ”Ascending From the Fire”. “Vaikka tämä kappale onkin kirjoitettu jo jonkin aikaa sitten, tuntuu sen sanoma nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan”, kertoo kappaleen sanoittanut rumpali Ilkka Sointu.

Totuus ja rauha eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan meidän tulee yhdessä työskennellä väsymättömästi niiden eteen. Kuten kappaleessakin lauletaan, uskomme ihmiskunnan vielä nousevan tulesta uuteen valoisampaan huomiseen. Pienikin valon pilkahdus synkkyyden keskellä voi sytyttää toivon kipinän”, uskoo Sointu.

Turun seudulta tuleva nelihenkinen bändi julkaisi ensimmäisen oman kappaleensa vuonna 2018. Vuoden 2021 alussa yhtye osallistui Radio Rock Starba-kilpailuun kappaleella ”I Can’t Be Yours”. Battledragon eteni ensin kilpailun kärkikymmenikköön ja siitä yleisöäänestyksen kautta koko kilpailun voittajaksi. Radio Rock Starba-kilpailulla on pitkä ja menestyksekäs historia ja sen kautta on noussut pinnalle mm. kansainvälistä suosiota nauttiva Battle Beast.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt julkaistava single on loistava esimerkki Battledragonin musiikillisesta estetiikasta. ”Ascending From The Fire edustaa näkemystämme uuden polven suomalaisesta melodisesta power metallista. Voimaannuttavaa, raikasta ja raskasta, tunnelmaa unohtamatta. Kuulaat melodiat lyövät kättä raastavien kielisoitinten kanssa tuplabassarien hypnoottisen pyörteen säestämänä”, kuvailee Sointu.

Kesällä Battledragonin voi nähdä livenä mm. Rockfestin ja Turku Rockparkin lavoilla.

Yhtyeen muodostaa:
Tomi Uusitupa – laulu
Tommi Leiritie – kitara
Antti Samuelsson – basso
Ilkka Sointu – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat