Kritisoin Be Silent -yhtyeen esikoisdemoa noin puoli vuotta sitten erityisesti äänenlaadullisista seikoista, orkesterin kollektiivisesta kokemattomuudesta johtuvasta laadun epätasaisuudesta sekä paikoittain jopa liialliseksi käyvästä kaavamaisuudesta. Samalla kuitenkin mainitsin usealla sanalla orkesterin potentiaalista, joka hiottuna saattaisi tehdä yhtyeestä jopa suuren yleisön huomioon nousevan, seuraavan suuren suomalaisen melodisen metallin sanansaattajan.

Orkesterin seuraavan, ”Everything Will Come To An End” -nimeä kantavan kolmekappaleisen omakustanteen pyöriessä soittimessani on syytä esittää ääneen muutamia kysymyksiä. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä: Onko yhtye viettänyt menestykseen vaadittavat tunnit kirjoituspöydän äärellä, treenikämpällään sekä studiossa? Vastaus on kyllä, ainakin pääosin. Materiaali on jo huomattavasti edellistä valmiimpaa, ja reilumpi panostus tuotannollisiin seikkoihin kuuluu. Erityisesti vokaaleihin saatu lisäpotku lämmittää mieltäni, samoin materiaalin tasaisempi laatu. Ammattitaidon kasvu, niin taustavoimissa kuin itse muusikoidenkin veivailussa, on myös huomattavaa. Matkaa on edelleen taitettavana kultalevyihin ja päälavoihin, mutta vastaavan kasvun jatkuessa yhtyeen seuraava julkaisu hätyyttelee varmasti jo laajempaakin huomiota. Musiikissa kaikuu vielä selkeästi aikaisempaakin vahvemmin Göteborg-vaikutteet, erityisesti vanhempi Soilwork. Soitanta on astetta raskaampaa ja muutamia asteita vähemmän rock-vaikutteista kuin esimerkiksi Bullet For My Valentinella, mutta kuvittelisin edelleen orkesterin pääasiallisen kohdeyleisön löytyvän samoilta suunnilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Entä onko orkesteri onnistunut luomaan päällisin puolin hyvin geneeriselle melodiselle metallilleen ulottuvuuksia, joiden avulla kilpailu tämän täyteen ahdetun genren sisällä olisi ylipäätänsä mahdollista? Vastaus on jälleen kyllä, ainakin pääosin. Kappalerakenteet ovat edelleen perinteikkäitä, eikä progeiluun tai pakotettuun toimivien kaavojen rikkomiseen ole lähdetty. Musiikissa ei varsinaisesti ole kenellekään koskaan tätä genreä kuunnelleelle mitään uutta tai ihmeellistä, eikä soitanta edelleenkään erityisemmin pomppaa esille melodisen metallin kirjosta, mutta ei musiikin toisaalta aina tarvitsekaan. Toimivien genrekaavojen noudattaminen on täysin sallittava tapa tehdä musiikkia, ja tätä ajatusmallia Be Silent ilmeisen häpeilemättä noudattaakin. Vaikka soitanta on geneeristä, ovat kappaleet kuitenkin yksinkertaisesti muotoiltuna tarpeeksi hyviä ansaitakseen huomiota. Kolmekappaleisen demon kiinnostavuuden ylläpitäminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa, kuin tulevaisuudessa häämöttävän täyspitkän levyn. Seuraavaksi kannattaakin keskittyä toimivan konseptin kehittämiseen juuri täysmittaista kiekkoa ajatellen. Hieman rohkeampi ote kautta linjan olisi suotavaa, jotta materiaali ei kävisi pitkässä kuuntelussa tylsäksi. Tämä saattaa täysmittaista kasatessa muodostua yhtyeen kompastuskiveksi, mutta luotan toisaalta myös siihen, että orkesterin edelleen kehittyessä kappaleisiin ilmestyy automaattisesti lisää vaihtelua.

Mitäpä sitten seuraavaksi? Oma vinkkini orkesterille on, että jatkakaa vain samaa rataa kuin tähänkin saakka. Potentiaali on edelleen selkeästi kuultavissa, ja kehitystä on tapahtunut toivotulla tavalla. Kuten olen jo moneen kertaan sanonut, kellokorttia saa kuitenkin leimata vielä useasti ennen varsinaista läpimurtoa. Läpimurto on kuitenkin selkeästi tulossa, mikä on huomattavasti rohkeampaa kannustusta, kuin normaalisti uskallan tässä kohtaa yhtyeiden kasvuprosessia antaa. Painakaa pitkää päivää, ja lopussa se kiitos seisoo. Tämä kiitos saattaakin olla lähempänä kuin luulettekaan, vaikkei lopusta olisi vielä tietoakaan.

7/10

1. Cold Hearted
2. Affliction
3. Everything Will Come To An End

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/besilentband

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen