Beast In Black on koukuttavampi kuin koskaan – ruodinnassa ”From Hell With Love”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 29.1.2019

Kun Beast In Black julkaisi debyyttinsä vuoden 2017 lopulla, sivuutin julkaisun pitkälti siksi, että ajattelin sen olevan jatkumoa Battle Beastin linjalle, jossa Anton Kabanen oli vaikuttanut ennen Beast In Blackin perustamista. Kabasesta minulla ei ollut mitään negatiivisia ajatuksia, mutta Noora Louhimon äänestä en ole erityisemmin pitänyt, vaikka hänen lahjojaan laulajana ei voi toki kiistää.

Vaikka ”Berserker” keräsi ylistäviä arvioita runsaasti, päätin kovapäisesti olla kiinnostumatta siitä. Kuitenkin eräänä päivänä viime vuonna annoin ”Berserkerille” mahdollisuuden ja hämmästyin, kuinka hyvä albumi oikeastaan onkaan. Kun vielä viime kesänä näin yhtyeen Ilosaarirockissa, sain todeta yhtyeen olevan varsin viihdyttävä ja vakuuttava myös lavalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Odotettu ”From Hell With Love” julkaistaan helmikuun alkupuolella. Albumilta julkaistut ”Sweet True Lies” ja ”Die By The Blade” ovat hyvää esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Levyllä kuullaan usealla kappaleella kasari-ysäri-vivahteista diskopoppia metallin seassa, minkä johdosta ”From Hell With Hell” on todellinen korvamatoalbumi. Uusi albumi on mahdollisesti jopa esikoisalbumia tarttuvampi, melodisempi sekä viihdyttävämpi.

Beast In Black aloittaa uuden albuminsa väkevästi, kun turboahdettu ”Cry Out For A Hero” päästetään valloilleen. Lennokkaat riffit syöksyvät korviin, ja reaktiona on välitön niskan nyökyttely ja jalan heiluttelu. Hieman yksitoikkoiset kertosäkeistötkään eivät haittaa, kun vokalisti Yannis Papadopoulus ärjyy osan vokaaleista. Nimikkokappale vie kuitenkin niin tunnelman kuin albuminkin seuraavalle tasolle. Viehkeällä diskobiitillä alkava kappale saa nopeasti seurakseen rautaiset riffit ja Yanniksen pehmeän äänen, mutta kertosäkeistöissä kappale kasvaa huippuunsa eikä ole ihme, jos kuulija saa kylmiä väreitä.

Kolmantena kappaleena levyllä raksahtaa esille tanssittava ”Sweet True Lies”, joka herättää itsessäni nostalgisia tuntemuksia, vaikka kappale itsessään onkin tuore. ”Sweet True Lies” on juuri sellainen kappale, jonka parissa voisi kuvitella tanssivansa yökerhossa, jos sellaisissa tulisi käytyä. Nostalgiatunnelmista on hyvä siirtyä ”Repentlessin” testosteronintäyteiseen soundiin. Väkevät, rytmikkäät riffit yhdistettynä eeppiseen äänimaisemaan herättävät itsessäni Nightwish-tuntemuksia, mutta eivät häiritsevissä määrin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Nightwish-mielleyhtymä ei jää levyllä ainoaksi. ”Sweet True Lies” -kappaleessa on etäisesti havaittavissa Bon Jovi -vivahteita. Vastaavasti ”Oceandeepin” alun rauhallinen huilumelodia yhdistettynä Yanniksen kevyeen tulkintaan tuo mieleeni Dion ”Don’t Talk To Strangersin”, vaikka ei näiden kappaleiden välillä muita yhtäläisyyksiä ole. Edellä mainitut havainnot eivät kuitenkaan ole vaarallisia, sillä ne eivät viittaa plagioinnin suuntaan. Näissä biiseissä ei ole selvästi lähdetty jäljittelemään mitään tiettyjä kappaleita.

Jo singlenä julkaistu ”Die By The Blade” tuo esille Beast In Blackin uhmakkuutta. Kappaleessa on samanlaista asennetta kuin monissa power metal -kappaleissa, jotka kohottavat itsetuntoa ja saavat ajattelemaan, että ”voisin hypätä hevosen selkään, ottaa miekan ja mennä taistelemaan spartalaisia sotilaita vastaan”. ”Die By The Bladen” adrenaliiniryöpystä onkin mielenkiintoista hypätä ”Oceandeepin” rauhoittavaan äänimaisemaan, joka antaa hengähdystauon niin kuulijoille kuin yhtyeellekin.

Kun albumin puoliväli on ylitetty ”Oceandeepin” muodossa, onkin vuorossa ”Unlimited Sin”. Tässä vaiheessa sisäisessä teologissani herää mielenkiinto siitä, millaisesta kappaleesta on kyse. Kyseinen kappale on taattua Beast In Blackiä: väkevä, koukuttava ja tarttuva. Valitettavasti kappaleen lyriikat ovat aika köykäiset, mitä kompensoidakseen yhtye tankkaa niitä turhankin ahkerasti. En toki odottanut, että Beast In Black esittäisi synti-käsitteestä jonkin uuden näkökulman, mutta petyin silti hieman lyriikoiden epäloogisuuteen.

Synnin jälkeen onkin luontevaa siirtyä ”True Believer” -kappaleeseen. Pirteästi ja tarttuvasti soiva kappale on kuin luotu kuluttamaan tanssilattioita tai yhteislauluihin Beast In Blackille ja sen yleisölle keikoilla. ”This Is War” kaivaa sotakirveet esiin, ja vuorossa on jälleen adrenaliiniryöppy, aivan kuten ”Die By The Bladen” kanssa. ”This Is War” on vain rauhallisemmin tallaava ja hieman painostavampi. Biisiä on myös kevennetty huilun sävyttämällä instrumentaalisella osuudella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Albumin kahdeksi viimeiseksi kappaleeksi lukeutuvat ”Heart Of Steel” ja ”No Surrender”, joista ensimmäistä on höystetty kosketinsoittimilla ja ysärivivahteilla. Kertosäkeistöissä raskautta on tuotu riffeillä, mutta kokonaisuudessaan kappale on kevyt. ”No Surrender” antaa kuulijoille vielä rautaisan annoksen riffejä ja Yanniksen korkealle kohoavat vokaalit. Päätösraita, kuten moni muukin kappale tällä levyllä, on pirun tarttuva.

”From Hell With Love” vaati oman sulattelunsa, mutta kun aika on tehnyt tehtävänsä, levy imaisee maailmaansa. Beast In Blackin toinen albumi hyvä kokonaisuus, jolla on runsaasti hyviä kappaleita ja ainoastaan pari keskinkertaisempaa. Levy on myös äärimmäisen koukuttava. Pidin viime kesänä ilmestynyttä The Night Flight Orchestran ”Sometimes World Ain’t Enoughia” -albumia koukuttavana, mutta ”From Hell With Love” haastaa sen.

Oli ilo huomata, ettei Beast In Black ole yrittänyt tehdä ”From Hell With Love” -albumistaan toista ”Berserkeriä”. Yhtyeen esikoisalbumi on hyvä, mutta uskallan väittää, että ”From Hell With Love” on kokonaisuutena vahvempi paketti kuin edeltäjänsä. Aika toki näyttää, mitkä kappaleet tältä albumilta saavuttavat kolossaalisten hittien asemat. Beast In Blackin toinen albumi on väkivahva pakkaus, joka varmasti vahvistaa yhtyeen uran nousua.