Beatlesin ja Metallican musiikin ja sanoitukset yhdistävä Beatallica saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.11.2015

Beatallica 2015Beatlesin ja Metallican musiikin ja sanoitukset yhdistävä Beatallica saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen. Internet-ilmiöstä maailmaa kiertäväksi ja albumikokonaisuuksia julkaisevaksi bändiksi kasvanut yhtye esiintyy Tampere Beatles Happeningin pääkonsertissa lauantaina 5. maaliskuuta.

Yhdysvaltaisyhtye on vuoden 2001 jälkeen tavoittanut miljoonia faneja. Internet-julkaisut sekä kolme perinteistä albumia (”Sgt. Hetfield’s Motorbreath Pub Band”, ”Masterful Mystery Tour” ja ”Abbey Load”) ovat vieneet bändin keikoille kaikkialle maailmaan. Yhtyeen jäsenten (Jaymz Lennfield, Grg III, Kliff McBurtney ja Ringo Larz) mash-up-versioissa maailman suurimman rockyhtyeen ja nykytyylisen raskaan musiikin vaikutusvaltaisimman bändin biisit sulavat saumattomasti yhteen.

Beatles ja Metallica yhdessä tuntuu ideana mahdottomalta, mutta Beatallica on näyttänyt, että oikea määrä luovuutta ja näkemystä johtaa odottamattomaan suosioon. Maaliskuussa Tampereelle saapuva orkesteri on myös Tampere Beatles Happeningin historian villein ja rohkein esiintyjä: musiikilliset raja-aidat ryskyvät lauantaina 5. maaliskuuta Tampere-talossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tampere-talon seitsemäs Tampere Beatles Happening julkistaa pääkonsertin muut esiintyjät ja festivaalin muun koko ohjelmiston marraskuun 2015 aikana.

Lauantai 5.3.2016
Tampere-talo, Iso sali
Beatallica (USA) + muita
klo 18
35 e

Konsertin liput nyt myynnissä Tampere-talon Lipputoimistossa, Kulttuurimyymälä Aplodissa ja Lippupisteen toimipisteissä sekä verkkokaupassa. Myös Tapahtumapassi (75 e) myynnissä.
Hintohin lisätään mahdolliset käsittelykulut (ei peritä Tampere-talon Lipputoimistossa eikä Aplodissa).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.beatles.fi
www.facebook.com/Beatallica
http://beatallica.org
www.tampere-talo.fi
www.tampere-talo.fi/lipunmyynti

Tampere Beatles Happening 2016, muut varmistuneet esiintyjät 3.11.2015:
Mark Lewisohn (UK)
Nube 9 (ARG)
Ringer Star (USA)
Back from the USSR (RUS)
The End (UK)
The Rookles (POL)
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band (FIN) – Magical Mystery Tour Special
Get Back (FIN)
Beat Less (FIN) feat. Mikko Kangasjärvi & Anssi Tikanmäki
+ Beatles-pubivisa
– runsaasti lisäyksiä tulossa

Luetuimmat

Uusimmat