Bensankatkua ja äijämäistä asennetta – Melrose ja Peer Günt kruunasivat Choppertori-päivän

Viime lauantaina Lutakossa vietettiin perinteeksi muotoutunutta Choppertori-tapahtumaa. Tapahtumapäivä sai arvolleen sopivan lopetuksen, kun kotimaiset pitkän linjan rock-yhtyeet Melrose ja Peer Günt rokkasivat päivän päätteeksi. Niille, joille kyseiset yhtyeet ovat tutut, voivat arvata ettei ilta ollut mikään pettymys.

Melrose aloitti soittonsa jo ennen kahdeksaa hyvin täyteläiselle salille. Yhtye aloitti rennon rauhallisesti kuin moottoria lämmittäen, mutta jo muutaman soitetun kappaleen jälkeen kierrokset alkoivat rullata korkealla. Tokelan, Jamin ja Rogerin muodostama voimatrio teki minuun vaikutuksen toissa kesänä Sauna Open Airissa, eikä Melrosen esiintyminen tälläkään kertaa jäänyt vaisuksi. Ehdottomana huipentumana oli viimeisenä kappaleena soitettu ”Rich Little Bitch”, jonka aikana kolmikko innostui jammailemaan. Erityisesti Tokelan heittäytynyt laulaminen ja soitto saivat hymyilemään.

Peer Günt aloitti soittonsa puoli kymmenen maissa ja yhtyeen soitto kesti kokonaisuudessaan puolentoista tunnin verran. Tyylilleen uskollisesti introna soi Edvard Griegin ”Vuorenkuninkaan luolassa” -sävellys, jonka saattelemana kokoonpano asteli lavalle. Keikka alkoi raivoisasti – kuten olettaa saattoi – ja säröiset, väkivahvat riffit alkoivat helliä yleisöä.

Ehkä edellisestä näkemästäni Peer Güntin keikasta oli kulunut jo liian kauan aikaa, tai sitten yhtye sattui soittamaan enemmän sellaisia kappaleita, joita en osannut odottaa. Toki Peer Günt soitti odotettuja hittejä, mutta oli harkitusti ripotellut niitä pitkin keikkasettiä, sekä säästänyt loppuun useampia. Suuria yllätyksiä keikka ei sisältänyt, vaan kappaleet rullasivat saumattomasti toisensa perään.

Keikan aikana nähtiin kuitenkin yllätysvieras kahden kappaleen ajan, kun vokalisti-kitaristi Timo Nikin poika, Pekka Nikki, tuli lavalle soittamaan akustista kitaraa. Vaaleatukkainen ja valkoisiin vaatteisiin sonnustautunut nuori kitaristi antoi olemuksellaan melkoisen kontrastin muun jäsenistön tummaan habitukseen. Nuoremman Nikin tähdittämät kappaleet antoivat myös hyvän hengähdystauon yhtyeelle, joka oli soittanut hyvin intensiivisen keikan siihen asti. Sen jälkeen vauhti nostettiin jälleen korkealle, välillä niin korkealle, ettei vanhempi Nikki meinannut ”ehtiä nuorempien” mukaan.

Niin Melrosen kuin Peer Güntin keikkoja seuratessa oli helppo huomata, että soittajat nauttivat esiintymisestään täysin. Peer Güntin kohdalla hymy ja nauru olivat herkässä niin yleisöllä kuin yhtyeellä. Välillä hauskuus jopa hieman jarrutti kappaleiden aloittamista, mutta sitä oli vain hauska seurata. Peer Günt ei säästellyt paukkuja vaan antoi kaikkensa vielä encoressakin, joka päättyi lopulta ”Bad Boys Are Here” -kappaleeseen.

Melrose ja Peer Günt lukeutuvat molemmat suomalaisen rockin kivijalkayhtyeiksi. Molempien yhtyeiden taipaleet ovat kestäneet jo yli neljäkymmentä vuotta (Peer Güntin lähentelee jo viittäkymmentä). Kummatkaan yhtyeistä eivät ole julkaisseet uutta musiikkia vuosiin, mutta silti yhtyeiden vanhempi tuotanto kannattelee niiden suosiota. Osittainhan yhtyeiden suosio perustuu tietysti nostalgiaan, kuten monien vanhojen rock-yhtyeiden. Osansa yhtyeiden hohtoon antaa kuitenkin niiden antaumuksellinen esiintyminen, josta lauantain keikkailta oli jälleen hyvä osoitus.

Raportti: Aleksi Parkkonen

Kuvat: Anni Mikkonen