Between The Buried And Me Suomeen syyskuussa

Teknistä metalcorea ja progressiivista death metalia yhdistelevä amerikkalaiskokoonpano Between the Buried and Me saapuu syksyllä Helsinkiin. Nosturissa 28. syyskuuta järjestettävässä konsertissa esiintyvät myös ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva yhdysvaltalaisbändi Animals as Leaders sekä kotimainen Medeia.

Between the Buried and Me:n kappaleet ovat pääsääntöisesti pitkiä, moniosaisia ja äärimmäisen teknisesti soitettuja teoksia, jotka hakevat äärimetallin ohella innoitusta myös jazzista ja progressiivisesta rockista. Viime syksynä kuudennen studioalbuminsa ”The Great Misdirect” julkaisseelta yhtyeeltä ilmestyy tällä viikolla kolme kappaletta ja yli 30 minuuttia uutta materiaalia sisältävä ”The Parallax: Hypersleep Dialogues” -ep.

Aikaisemmin Between the Buried and Me on vieraillut Suomessa viime kesän Provinssirockissa sekä loppuunmyydyllä Kulttuuritalolla Lamb of Godin lämmittelijänä. Nyt luvassa on ensimmäistä kertaa täysimittainen Between Buried and Me -keikka, sillä Kulttuuritalolla bändi ehti lyhyen settinsä aikana soittaa vain kolme kappaletta.

Nosturissa illan toisena ulkomaan vieraana nähdään kansainvälisessä nosteessa oleva Animals as Leaders. Instrumentaalista proge-metallia soittava yhdysvaltalaiskokoonpano on herättänyt huomiota erityisesti bändin johtohahmon, 8-kielistä kitaraa soittavan huippulahjakkuuden Tosin Abasin ansiosta. Kotimaisena lämmittelijänä lavalle nousee myöhemmin tänä keväänä kolmannen studioalbuminsa “Abandon All“ julkaiseva Medeia.

KEIKKA:
Ke 28.9.2011 Helsinki, Nosturi

LIPUT:
18 EUR +mahd. toimituskulut.  Lipunmyynti alkaa pe 15.4.2011 klo 9.00
Ennakko: Tiketti ja Lippupalvelu.

www.betweentheburiedandme.com
www.myspace.com/animalsasleaders
www.medeiaband.com
www.fullsteam.fi

Kommentoi julkaisua