”Bill Gates taisi olla oikeassa pandemian suhteen”: Haastattelussa tänään ja huomenna akustisen striimikeikan soittavan Sonata Arctican Tony Kakko

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.5.2020


Pohjoisen power metal -ylpeys Sonata Arctica esittää live-streamin välityksellä akustisen Acoustic Adventures 2020 -konsertin. Keikka on ainutlaatuinen, sillä tämä on ainoa kerta, kun bändi soittaa materiaaliaan akustisesti vuonna 2020.

Acoustic Adventures 2020 -konsertit lähetetään SemiLiven kautta kahtena eri päivänä, joista ensimmäinen on suunnattu bändin faneille Amerikassa, toinen kotiyleisölle Euroopassa ja Englannissa. Lipun ostaneilla on mahdollisuus katsoa keikka uudestaan 48 tunnin ajan SemiLive-palvelun kautta.

Kaaoszinessa pyörivä KaaosTV tavoitti bändin laulajan Tony Kakon kotoaan, heikkojen tietoliikenneyhteyksien päästä. Keskustelua käytiin hieman korona-ajasta, tulevista striimikeikoista sekä bändin suunnitelmista uuden musiikin julkaisemisen suhteen. Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KaaosTV:n tilaajaksi YouTubessa voit käydä liittymässä täällä. Tilaamalla kanavan tuet samalla sivustomme toimintaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat