Suomessakin helmikuussa Cannibal Corpsen vanavedessä pyörähtänyt jenkkiläinen melodista death metallia vyöryttävä The Black Dahlia Murder on noussut kovan työn tuloksena melko isoksi nimeksi. Alku-uran ehkäpä enemmän deathcoremainen runnominen on saanut ajan kanssa lihaa luiden ympärille ja bändi on onnistunut luomaan oman, helposti tunnistettavan raskaan soundinsa. Ottaen huomioon, että kovassa nousukiidossa olevan poppoon kaksi viimeisintä albumia ovat olleet erinomaisia, ovat lähtökohdat kesäkuun puolessa välissä ilmestyvälle kuudennelle täyspitkälle kutkuttavat. Onko ”Everblack” nimensä mukainen albumi, joka tuo ikuisen pimeyden keskelle kirkkainta ja kuuminta kesää?

Kun vuosia sitten kuulin ensimmäistä kertaa ”Nocturnal”-levyä, en ollut kovin vakuuttunut. Jostain syystä bändin suosio oli minulle samanlainen mysteeri, kuin itse poppoon nimikkomurha. Sitten tulikin ”Deflorate” ja pää räjähti. ”Ritual” oli tälle onnistunutta jatkoa, johon lisääntynyt melodisuus toi lisää tarttumapintaa, mutta pieni ylipituus vaivasi kokonaisuutta. ”Everblack” kellottaa aikalailla kolme varttia ja kappaleita on tasan 10, mikä on kaksi vähemmän kuin ”Ritualilla”, eli biisit ovat keskimäärin pidempiä. Tästä syystä se vaatiikin ehkä hieman tavallista enemmän kuuntelua auetakseen, mutta voin ilokseni kertoa, että se on kaiken vaivan ja odotuksen arvoinen.

Levyn pisin jööti ”In Hell Is Where She Waits for Me” on isketty heti alkuun ja se ei ole avauksena ihan niin mukaansatempaava kuin olisi toivonut ja kappaleena melko tavanomainen. Tämän jälkeen päälle jyräävä biisikolmikko ”Goat Of Departure”, ”Into The Everblack” ja ”Raped In Hatred By Vines Of Thorn” onkin sitten semmoista tykitystä, että ensin lähtee tukka ja sitten järki. Kappaletrio hyödyntää erinomaisesti yhtyeen vahvuuksia ja monipuolisuutta tarjoten niin tiukempaa murjomista tyyliin Morbid Angel. ja esimerkiksi ”Raped In Hatred By Vines Of Thornin” kertosäe onkin sitten taas melodisinta ja mukana laulettavinta TBDM:a miesmuistiin. Hieman tavanomaisen deathmetallisempi ”Phantom Limb Masturbation” on puolenvälin jyristelynä varsin monipuolinen ja mainio kappale, mutta sitä seuraava ”Control” on taas geneerisyydessään levyn tympein yksittäinen biisi. Ei varsinaisesti huono, mutta tavanomainen ja tylsähkö verrattuna muihin.

”Blood Mine” hakkaa onneksi taas lisää ”hönkää” koneeseen ja on ”Goat Of Departuren” ohella tarttuvinta ja suoraviivaisinta antia. ”Every Rope A Noose” on toinen selkeämpi hutilyönti ja jotenkin kaikessa venkoilussaan siitä ei oikein jää muuta mieleen, kuin sen loppupuolen bläkkistyyliset kiihdyttelyt ja komeat sooloilut. ”Their Beloved Absentee” alkaa epävireisellä kuorolaululla ja ottaa paikkansa albumiraitana hieman sankariheavymaisen kertosäemelodiansa ja pitkän komean soolonsa ansiosta. ”Map of Scars” jättää ehdottoman positiivisen jälkimaun, vaikkakin tuntuu vaimeista kuorolauluista huolimatta hieman perusvarmalta. Vokalisti Trevor Strnadin korkeammat rääkynät ovat tuttuun tapaan aivan maailmanluokkaa, kun taas matalammat murinat ovat ”vain” hyviä. Uusi rumpali Alan Cassidy hoitaa tonttinsa mainiosti ja keräsi luultavasti raajansa studion lattialta äänityksen jälkeen.

”Everblack” kuulosti ensi kuuntelulla jotenkin vaisulta, mutta kuuntelu kuitenkin paljasti, että se on luonnollinen jatkumo ”Ritualin” melodisemmalle äänimaailmalle ja varsin erinomainen sellainen. Omissa kirjoissani se ei aivan ylitä ”Defloraten” kompaktia raivonpurkausta, mutta kyllä TBDM tarjoilee niin väkivahvan melodisen raskaan köntin päin näköä, että se lämmittää vielä valuessa kaulaa pitkin rinnukselle ja pitkään sen jälkeenkin.

8½/10    

Kappalelista:
01. In Hell Is Where She Waits for Me
02. Goat of Departure
03. Into the Everblack
04. Raped in Hatred by Vines of Thorn
05. Phantom Limb Masturbation
06. Control
07. Blood Mine
08. Every Rope a Noose
09. Their Beloved Absentee
10. Map of Scars

https://www.facebook.com/theblackdahliamurderofficial

Kirjoittanut: Lassi Hinttala