Black Sabbath -legenda Tony Iommi palkittiin MBE-arvonimellä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.6.2026

Black Sabbathin legendaarinen kitaristi Tony Iommi on saanut arvostetun MBE-arvonimen (Member of the Order of the British Empire) osana kuningas Charles III:n syntymäpäivän kunniamerkkijakoa. Iommi palkittiin ansiokkaasta työstään musiikin sekä hyväntekeväisyyden parissa. 78-vuotias Iommi kommentoi saamaansa tunnustusta kiitollisena.

”On uskomaton kunnia saada MBE-arvonimi. Musiikki on ollut koko elämäni, ja olen ollut onnekas saadessani jakaa tämän matkan monien upeiden ihmisten ja fanien kanssa. Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta, jota olen vuosien aikana saanut.”

”On ollut etuoikeus tehdä sitä, mitä rakastan, ja nähdä kuinka musiikki on koskettanut niin monia ihmisiä vuosien varrella. Mahdollisuus auttaa myös sydäntäni lähellä olevia hyväntekeväisyyskohteita on merkinnyt minulle valtavasti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iommia pidetään yleisesti yhtenä heavy metalin tärkeimmistä uranuurtajista. Hänen tunnistettavat, matalavireiset riffinsä loivat perustan koko metallimusiikin synnylle ja vaikuttivat lukemattomiin myöhempiin yhtyeisiin.

Vuonna 1968 perustettu Black Sabbath nousi maailmanmaineeseen albumeilla kuten ”Black Sabbath”, ”Paranoid”, ”Master Of Reality”, ”Vol. 4” ja ”Sabbath Bloody Sabbath”. Kappaleet kuten ”Paranoid”, ”Iron Man”, ”War Pigs”, ”Children Of The Grave” ja ”Into The Void” ovat edelleen metallimusiikin kulmakiviä.

Iommi on ollut Black Sabbathin historian ainoa jatkuvasti mukana ollut jäsen ja yhtyeen tärkein säveltäjä läpi vuosikymmenten. Sabbathin lisäksi hän on julkaissut sooloalbumeita sekä vaikuttanut muun muassa Heaven & Hell -yhtyeessä yhdessä edesmenneen Ronnie James Dion kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Viime vuonna Iommi nähtiin vielä kerran alkuperäisen Black Sabbath -kokoonpanon riveissä, kun hän nousi lavalle yhdessä Ozzy Osbournen, Geezer Butlerin ja Bill Wardin kanssa Birminghamissa järjestetyssä ”Back To The Beginning” -hyväntekeväisyystapahtumassa. Kyseessä oli yhtyeen alkuperäiskokoonpanon ensimmäinen esiintyminen yhdessä sitten vuoden 2005 sekä samalla heidän viimeinen yhteinen live-esiintymisensä.

Black Sabbath on myynyt uransa aikana yli 70 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti, ja yhtyettä pidetään yhtenä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista metallibändeistä.