Black Star Riders KaaosTV:n videohaastattelussa: ”Suomessa on mahtavia bändejä ja ihmiset täällä ovat cooleja!”

Kirjoittanut Mari Sevonen - 26.11.2019

Pitkän linjan muusikoista koostuva Black Star Riders pistäytyi KaaosTV:n Marin haastattelussa ennen The Circuksen keikkaansa. Keskustelimme muun muassa siitä, millä lailla historia kuuluu tämän yhtyeen musiikissa – onhan rivistössä yhtenä säveltäjänä Scott Gorham, legendaarisen Thin Lizzy -yhtyeen kitaristi.

Haastattelussa basisti Robbie Crane ja kitaristi Christian Martucci valottavat viimeisimmän albuminsa tuotantoprosessia. Christianin kiertäessä Stone Sourin riveissä hän istahti aina ennen illan keikkaansa alas demottamaan Black Star Ridersin tulevia kappaleita. Niinpä yhtye tapasikin toisensa ensimmäistä kertaa kunnolla vasta studiossa ennen lopullisen albuminsa nauhoituksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ryhmähenki tuntuu kuitenkin olevan tässä bändissä hyvin korkealla tasolla, ja miehet kertovatkin äänittäneensä kappaleet purkkiin ennenkuulumattoman nopeasti ”biisi päivässä” -taktiikalla. Tuotannossa oli jätetty paljon tilaa myös erilaisille musiikillisille kokeiluille, joita yhtye innostuikin tekemään paljon.

Katso nauruntäyteinen haastattelu alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KaaosTV:n tilaajaksi YouTubessa voit käydä liittymässä täällä. Tilaamalla kanavan tuet samalla sivustomme toimintaa.

Haastattelu: Mari Sevonen / OHYESSHESABITCHBUTNOTYOURS
Videokuvaus: Jukka Haapajoki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat