Perjantaina 1.4. ”Kentucky”, Black Stone Cherryn viides studioalbumi näkee päivänvalon. Albumia voi pitää yhtyeen juurillepaluuna, sillä yhtye äänitti uusimman teoksensa David Barricksin kanssa kotikaupungissaan Edmontonissa. Barricks äänitti yhtyeen kanssa myös heidän debyyttialbuminsa kymmenisen vuotta takaperin. Uusin levy on äänimaailmaltaan pelkistettyä, raakaa, southern-vaikutteista rockia, jota kuunnellessa aika ei käy pitkäksi.

Albumilla on melko raskas ja rosoinen soundi, mutta siihen on saatu mukaan myös hienoja melodioita ja kitarariffejä. Kappaleet ovat pääasiassa melko reippaita, mutta mukaan mahtuu toki jonkin verran verkkaisempaakin materiaalia. Muutamat kappaleista ovat selkeitä korvamatoja, mutta levyllä on tarjolla myös syvällisempiä teoksia. Albumi lähtee liikkeelle oikein rosoisen kuuloisella ”The Way Of The Futurella”, joka saa jalan vipattamaan. Kolme seuraavaa kappaletta jatkavat samalla linjalla. ”Soul Machineen” on saatu omanlaistaan syvyyttä, kun laulaja-kitaristin Chris Robertsonin laulun ohessa kuullaan vierailevina laulajina sisarukset Sandra ja Toynnia Dye.

”Long Ride” on neljän tiukan rock-kappaleen jälkeen hyvä hengähdystauko. Se on rauhallinen rakkauskappale, muttei kuitenkaan liian hidas albumille. Se antaa albumille pehmeyttä ja on kaunis fiilistelykappale. ”War” polkaisee isomman vaihteen silmään, ja sillä karistellaan edellisen kappaleen kaihoisuus pois vaatteista. ”Wariin” on saatu tietynlaista alkukantaisuutta aikaan yhtyeen jäsenten yhteishuudahduksilla. Kappale puhkuu uhoa ja se toimii taatusti livevetona.

”Cheaper To Drink Alone” sisältää viisaan nimensä lisäksi poikkeavan soundin. Se on svengaava ja huokuu eteläisten Yhdysvaltojen elämäntyyliä. Myös sen lyriikat ovat hauskaa kuunneltavaa ja mukaan on mahdutettu upea kitarasoolo. ”Rescue Me” alkaa kuorolaululla ja juuri kun ehtii pelätä pahinta, Robertson pelastaa tilanteen omalla lauluosuudellaan. Koko kappale muuttuu tämän jälkeen meneväksi rockiksi, joten säikähdyksellä tästä selvittiin. Kitarasoolot ja lyriikat tekevät kappaleesta vauhdikasta kuunneltavaa.

”Darkest Secretissä” rutistetaan viimeisiä mehuja albumista irti, ja tiukat kitarariffit ja rumpujen mätke ovat hengästyttävää kuultavaa. Kolmen minuutin kohdalla Robertson irrottelee äänihuulistaan aggressiivista laulua, jota nuo tiukat kitarat ja rumpukompit rytmittävät. ”The Rambler” päättää albumin kaihoisaan tunnelmaan. Se on pelkistetty mies ja kitara -kappale, johon on saatu ladattua aimo annos tunnelmallisuutta. Kaihoisat lyriikat ja välillä jopa surulliselta kuulostava kitara tekevät ”The Ramblerista” kauniin. Itse en usein pidä albumien viimeisistä rauhallisista vedoista, sillä itselleni tulee usein tunne että ne ovat väkisin väännettyjä. ”Kentuckyn” päätöskappale tekee kuitenkin poikkeuksen, siihen on saatu vangittua aidon kaihoisa ja kaunis tunnelma.

”Kentucky” on hieno albumi Black Stone Cherryltä. Se on hyvä rocklevy, jossa on mukana pari pakollista hitaampaa kappaletta. Päätöskappale ansaitsee kuitenkin erikoismaininnan, kuten myös ”War.” Jos jotain kehitettävää albumista haluaa löytää, olisi joistain kappaleista voinut tehdä hiukan erilaisempia, ehkä kokeilevampia. Itselleni jäi vähän sellainen tunne, että osassa kappaleista olisi haluttu pelata varman päälle. Toisaalta paljon toisistaan poikkeavat kappaleet olisivat varmasti muuttaneet albumin luonnetta. Albumi on reipasta rocktykitystä alusta toiseksi viimeiseen kappaleeseen saakka, ja suosittelen levyä kaikille rockin ystäville. ”Kentuckylle” annan arvosanaksi

9-/10

Kappalelista:

1. The Way Of The Future
2. In Our Dreams
3. Shakin’ My Cage
4. Soul Machine
5. Long Ride
6. War
7. Hangman
8. Cheaper To Drink Alone
9. Rescue Me
10. Feelin Fuzzy
11. Darkest Secret
12. Born To Die
13. The Rambler

Black Stone Cherry Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy