Bändien pitäisi olla tarkempia sen suhteen, mitä heistä kirjoitetaan. Samoin journalistien kannattaisi miettiä, millaisen kuvan he kulloisestakin kohteestaan antavat. Kun bändin mainostetaan lehden kannessa omaavan Led Zeppelinin grooven, Black Sabbathin riffit ja Lynyrd Skynyrdin sielun, tekee mieli möykätä baarissa pöydän alla rock n’ rollin pelastumisesta. Onneksi eräänlainen kriittisyys kaikkea kirjoitettua kohtaan on kasvanut aikojen saatossa akateemisesta vajeesta huolimatta. Ilman skeptisyyttä pettymykset saattaisivat olla karvaita.

Black Stone Cherry on tuo yhtye, jota on suitsutettu roimasti. Heitä pidetään myös southern rockin uusina kuninkaina. Tuntuu vahvasti siltä, että levy-yhtiön markkinointiosasto tuijottaa liikaa heidän kotikaupunkinsa suuntaan (Edmonton, Kentucky), sillä esimerkiksi samalta alueelta ponnistavan Kentucky Headhuntersin kanssa BSR:llä on hyvin vähän mitään yhteistä. Ainakaan minä en pysty löytämään ”Magic Mountainilta” paljoakaan dixietä tai raikasta aamukastetta nurmikon tai mullan päältä. Mutta tämä onkin modernia etelän rockia ja minä olen ilmeisesti pudonnut kelkasta aikoja sitten.

”Magic Mountain” on bändin neljäs levy ja Black Stone Cherry on kovassa nosteessa. Miksipä ei, maaginen vuori asettuu muodoltaan ja sisällöltään tarpeeksi lähelle tämän hetken standardien mukaista jenkkirockia. Huimat referenssit rockin historiasta kuuluvat lähinnä lisämausteina, joilla lopputulosta pyritään ohjaamaan pois harmaimmasta massasta. Silti kaiken peittelyn seasta esille puskevat väkisin sellaiset nimet kuin Nickelback ja Alter Bridge. Grungen myöhäisemmät kaiut (joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen asian kanssa) ovat läsnä. Takakireä laulusoundi on vain näennäisesti sielukas. Näihin tympeisiin tunnusmerkkeihin törmää kaikilla maailman radio rock -taajuuksilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Ajoittain Black Stone Cherry osuu napakymppiin. ”Peace Pipe” omaa ilmalaivamaista groovea aikuisten oikeasti. Sielukkaampi keskitempoinen makupala on dipattu bluesissa / soulissa, ja kertosäkeessä kaikki loksahtaa paikoilleen makealle savulle tuoksahtavaa sanomaa myöten. ”Me And Mary Jane” piilottaa naurutupakan naisen hahmoon ja koukkaa suon bluesimpaan silmäkkeeseen vastustamattomasti eteenpäin puskien. Olisivatko nämä biisit viestiltään viittauksia Lynyrd Skynyrdin ”That Smellin” suuntaan, ilman raukeaa surumielisyyttä? ”Bad Luck & Hard Love” on Hendrixin, kivettäjän ja keskitien yhdistelmä. ”Remember Men” alku on Black Sabbathia kauneimmillaan ja riffittely on läpi levyn velkaa mustan sapatin suuntaan kumartaville stoner-jyrääjille. AOR ja Eddie Vedder kohtaavat ”Runawaylla”. Liian usein kahlataan kuitenkin yhdentekevässä amerikkalaisessa rockpuurossa, ja kun levylle on vielä ahdettu 13 biisiä, voi vain todeta, että ei tätä jaksa.

Aion jatkossakin nauttia edellä mainituista suuruuksista omilta levyiltään erikseen kuunneltuina. Olen melko varma, että jos nuo bändit olisivat nähneet tulevaisuuden ja nämä classic rockin mainostamat hybridit, he olisivat epäröineet ensimmäisten levyjensä julkaisemista. ”Magic Mountain” on näennäisesti juurevaa ja hetkittäin rankkaa punaniskaista hehkutusta matkalta vuoren huipulle, joka on valloitettu monta kertaa. Ihmettelen suurta suosiota ja ylistäviä arvioita.

5/10

Kappalelista:
1. Holding On…To Letting Go
2. Peace Pipe
3. Bad Luck & Hard Love
4. Me And Mary Jane
5. Runaway
6. Magic Mountain
7. Never Surrender
8. Blow My Mind
9. Sometimes
10. Fiesta Del Fuego
11. Dance Girl
12. Hollywood In Kentucky
13. Remember Me

http://www.blackstonecherry.com/

https://www.facebook.com/officialblackstonecherry?fref=ts

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy