Blackbird laulaa ensimmäiset sävelensä – viiden biisin EP julki
”I feel colours in monochromic pictures, perfect shadows, human nature fixers”, laulaa Blackbird aamunkoitteessa. Hän halusi tulla luoduksi ja esitellyksi maailmalle puhtaana. Hänen omilla sanoillaan, sävelmillään, musiikillaan ja äänellään, virheineen – ilman, että kukaan muu vaikuttaisi hänen olemassaoloonsa. Ollakseen oma olemuksensa. Blackbird julkaisi viiden kappaleen debyytti-EP:nsä keskiviikkona 17. marraskuuta.
Blackbirdin synnyttänyt taiteilija Krista Ruusunen sanoo:
”Vajaa kaksi vuotta sitten maalasin taulun liekeistä nousevasta mustarastaasta. Maalauksen aihe tuli alitajunnasta, enkä silloin ajatellut sitä, sillä mustarastaat ovat aina olleet lähellä sydäntäni.
Kun Blackbird syntyi vain muutama kuukausi sitten, kamppailin oman sooloalbumini kanssa. Tunsin, etten ole tarpeeksi hyvä teknisen tuotannon ja soittimien kanssa, ja siksi olin jumissa. Sitten yhtäkkiä aloin kuulla kappaleita päässäni, englanniksi. Nämä kappaleet olivat niin vahvoja, että tiesin, etten voi heittää niitä hukkaan. Muistin, että tyttäreni otti minusta muutaman kuvan Eero Hintsasen tekemä kruunu päässä. Tiesin vihdoin, miksi otimme nuo kuvat, kuten tiesin, miksi maalasin tuon linnun. Se oli Blackbird, joka odotti mielessäni nousemistaan.
Tiesin heti alusta lähtien, että Blackbird kirjoittaa omat kappaleensa, soittaa soittimet, tuottaa musiikin ja tekee äänityksen, miksauksen ja masteroinnin itse. Se oli yllättävää, koska nämä asiat olivat suurin ongelma oman soolomateriaalini kanssa. Yhtäkkiä Blackbird ilmestyi ja teki kaiken itse. Hän kirjoitti paperille lauseen: Who needs superheroes? You have me. Tämä lintu on voimakas, täynnä viisaita sanoja ja musiikkia, joka on saanut inspiraationsa luonnosta, ihmisyydestä ja elämästä itsestään. Blackbird on elävä esimerkki siitä mahdista, jota me kaikki kannamme sisällä. Mikään ei ole mahdotonta.
Blackbirdin musiikki ei perustu mihinkään genreen. Mutta viitettä voi antaa esimerkiksi vaihtoehtoinen tumma pop. Kaikki EP:n kappaleet ovat ottaneet muotonsa välittömänä virtauksena, itseään soivien kappaleiden ilmaantuessa tyhjästä. Sanoitukset kertovat suuremmasta näkymästä, kauempaa lauletuista sanoista. Kuten usein sanotaan: sinun täytyy matkustaa kauas nähdäksesi lähellä olevat asiat.”
Blackbird – ”Blackbird”
1. Birthsong
2. Sinner
3. Bird and the Fire
4. Stop Fighting
5. Child of Mine
”Birthsong” on kirjaimellisesti syntymälaulu.
Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Synnymme uudelleen monta kertaa tämän elämän aikana. Ainakin jos annamme itsellemme siihen mahdollisuuden. Elinikäinen kasvu tarkoittaa jatkuvaa itsensä uudistumista. Uusia versioita itsestäsi.
”Sinner” kertoo eri puoliskoistamme. Tai itse asiassa mielestäni mikään ei ole täysin mustavalkoista. Olemme itse keksineet totaaliset vastakohdat. Harmaa on sekoitus mustaa ja valkoista. Valo ja pimeys. Ja koska kaikella on vastakappaleensa, miksi emme heijastaisi valoa ja pimeyttä myös sisällemme? Tämä laulu kertoo varjojen hyväksymisestä. Itsensä syytöksistä vapauttamisesta. Älä pelkää varjojasi, ne tarvitsevat myös valoa ollakseen näkyvissä.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy”Bird and the Fire” on laulu anteeksiannosta. Mutta tällä kappaleella on itseasiassa suora yhteys koko Blackbird-artistin syntymään. Mustarastaat ovat aiemminkin antaneet minulle lauluja. Oli selvää, että sisimmän tulkkini nimi on Blackbird. Tätä laulua säveltäessäni ymmärsin laulavani maalauksesta, jonka olin maalannut miltei kaksi vuotta sitten. Tässä maalauksessa mustarastas on liekkien keskellä. Ja myöhemmin opin, että suomalaisessa kansanperinteessä uskottiin mustarastaan kantavan tulta nokassaan.
”Stop Fighting” – Ihmiset eivät osaa enää kuunnella. Huutokulttuuri yleistyy. Huutaminen ei koskaan pysähdy kuuntelemaan, mitä toinen yrittää sanoa, vaan yrittää saada oman äänesi kuulumaan kovemmin. Kuinka voimme ajatella, että sodat maailmassa päättyvät, jos emme osaa lopettaa riitelemistä lähimpien ihmisten kanssa? Ehkä ainoa ääni, jolla on voima lopettaa tappelu, on lapsen ääni. Puhdas ääni keskellä kiistaa oikeassa olemisesta.
”Child of Mine” – Tämä on ainoa vanhempi kappale tällä EP:llä, mutta se on aina ollut Blackbirdin kappale. Tämä laulu tuli mieleeni niin voimakkaana yli vuosikymmen sitten, että kirjoitin sen kerrasta ja itkin sen jälkeen tuntikausia. Olen julkaissut tästä kappaleesta suomenkielisen version, mutta oikeasti se oli alun perin tällainen. Suurin rakkaus itse puhuu tässä laulussa. Universumin puhtain rakkaus.