Blackmentin tulevan albumin viimeisen singlelohkaisun tarina syntyi pienen eksistentiaalisen kriisin sysäyksenä
Hyvinkääläinen, monivivahteista melodista metallia soittava Blackment julkaisi tänään tulevan albumin viimeisen singlen. Kappale on nimeltään ”Pulsar”, ja uusi pitkäsoitto ”Pandemonium Portrait” ilmestyy 18. syyskuuta. Laulaja Sami Vuorenheimo kertoo:
”Muistan ekat treenit ja tiesin odottavani juuri tekemieni voksujen esittämistä todella paljon. Ajatuksissa pyöri, miten Muse, RATM ja Diablo voisivat yhdistyä hauskalla tavalla omaan tyyliini kyseisessä biisissä. Huomasin saavani jonkinlaisen voimalatauksen kappaleen esittämisestä, mikä onnistuu edelleen yllättämään treeneissä. Jotenkin aina pysähtyy ja tiedostaa nykyhetken. Mikään ei ole varmaa.
Sain Allanilta biisin sanoitettavaksi ja kuuntelin sitä toistolla läpi silmät kiinni. Mietin, mitä mielikuvia ja ajatuksia kappaleesta välittyy teemaa ajatellen. Pienen eksistentiaalisen kriisin myötä sai alkunsa ’Pulsar’.’Pulsar’ kuljettelee ihmistä läpi universumin salojen ja havainnollistaa loputtomat mahdollisuudet sekä asiat, joita ihmismieli ei pysty käsittelemään. Sigmund Freudin innoittamana sain inspiksen tarinalle, jossa edetään kuin laiva majakkaa tavoitellen pulsarin valoa kohti. Ajatus siitä, miten kuolema voisi olla ihmiselle tavoite, kiehtoi tuohon aikaan. Siitä muodostui upea tarina elämästä sekä sen jatkumisesta (tai uusimisesta) seuraavaan vaiheeseen.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Blackment perustettiin vuonna 2014, ja sen debyyttialbumi ”Plains of Oblivion” julkaistiin syksyllä vuonna 2022. Albumilta julkaistu single ”Northern Lights” sai ensisoittonsa Radio Rockilla. Yhtye sai myös ehdokkuuden Kaaoszinen Vuoden tulokas 2022 -kategoriassa. Vuosina 2023-2024 yhtye julkaisi singlet ”Pariah”, ”Ghost in the Machine” ja ”Freedom Fall”. Bändi eteni lisäksi arvostetun Wacken Metal Battle Finland -bändikilpailun semifinaaleihin.
Blackment on uniikki ja tunnistettava yhtye, jonka musiikin tunnuspiirteitä ovat tarttuvat melodiat, raskaat ja leikittelevät kitarariffit, tiukka rytmi, tunnelmalliset syntikat sekä monipuolinen ja persoonallinen laulutyyli. Kuusihenkinen yhtye on saanut kiitosta energisistä live-keikoistaan ja on esiintynyt muun muassa Helsingin Semifinal-klubilla, Hyvinkää Rockissa ja Heavy Metal Heart Festivalissa.
Seuraavat keikat:
12.8. Lepakkomies, Helsinki (Kaamos Early Pre-Party w/ Let It All Burn, Chapter Two)
28.8. Varjobaari, Tampere (Umbra Autumni w/ Despiser, ARMED, Roadkill)
Kokoonpano:
Sami Vuorenheimo – laulu
Saalas Ruokangas – kitara, taustalaulu
Allan Välimaa – kitara
Väinö Huhtanen – basso, taustalaulu
Sebastian Nyandoto – koskettimet, taustalaulu
Akseli Aalto – rummut
Tutustu lisää näistä linkeistä: Facebook, Instagram, TikTok, Bandcamp
