Blake – Haze Parade

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.12.2010

Heti aluksi on myönnettävä, etten ole kyseistä bändi aiemmin kuullut, ainakaan tietoisesti. Nyt käsillä oleva Blaken viides kokopitkä sisältää stoner metallia, josta allekirjoittanut ei meinaa saada aluksi millään kunnolla kiinni, mutta kun ”Haza Paradesta” saa otteen, niin se koukuttaa tasavahvalla materiaalillaan suhteellisen kovin.

Albumin aloittaa kaksi pirun kovaa veisua ”Viper” ja ”Fresh In The Grave”, jotka ovat parhaimpia stoner biisejä mitä olen kuunaan kuullut. Seuraavat neljä kappaletta eivät yllä samalle tasolle, vaikka eivät paljon heikompia olekaan. Seuraava herkkupala on ”Inner Glycerine”, josta on aistittavissa hengenheimolaisuussävyjä Mötorheadin ja muiden viskintuoksuisien räkärockbändien kanssa. Albumin nimikkokappale on jotenkin sieluton hengenveto ennen kuin kiekon parhain kappale, groovaavasti etenevä ”Death Tripper” pääsee valloilleen. Levyn päättää tuutulauluksi oivasti sopivan herkkä ”Talk To Lucifer”, jonka päätyttyä onkin hyvä mennä nukkumaan, jos uni vaan tulee silmään.

Vaikka en kovin paljon stoner metalia kuuntelekaan niin on myönnettävä että Blake osaa tehdä tämän tyylistä musiikkia keskivertoa huomattavasti paremmin. Kun joskus aloitan syvällisemmän tutkimusmatkan tällaisen materiaalin ihmemaahan, niin tässä on varmaan yksi niistä orkestereista, joiden tuotokset kahlaan läpi ennen kuin rupean muita bändejä edes vilkuilemaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:

1. Viper
2. Fresh In The Grave
3. Fingers Crossed
4. Snow Factory
5. Let The Lust Lead
6. The Bullet
7. Inner Glycerine
8. Haze Parade
9. Death Tripper
10. Talk To Lucifer

www.myspace.com/blakeband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Teemu Karisukki

Luetuimmat

Uusimmat