Blake juhlistaa 15 -vuotista taivaltaan musiikkivideolla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.2.2015

Blake 2014Suomen kovimpiin live-ryhmiin lukeutuva Blake juhlistaa 15-vuotista taivaltaan julkaisemalla uudelleen äänitetyn Neil Youngin ”Rockin´ in the free world” – klassikon, jota bändi kuritti jo ensimmäisellä omakustanne EP:llään. Biisi on streemattavissa ja ostettavissa digikaupoista tänään.

70-luvun heavy rockiin, bluesiin ja progrockiin nojaava Blake perustettiin vuonna 2000. Yhtye on julkaissut albumeita tasaisesti ja myöhemmin tänä vuonna julkaistava albumi on jo järjestyksessään kahdeksas pitkäsoitto.
Pitkän uran varrelle on mahtunut hienoja levyjä ja keikkoja. Blake on päässyt soittamaan niin stadioneilla kuin jäähalleissakin esim. Motörheadin ja AC/DC:n kanssa. Yhtye on julkaissut useita radiohittejä vuosien varrella kuten ”Spirit Of Cain” Saturnus albumilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat