Bläkkistä, deathia ja pure fucking metalia neljän tunnin verran -Behemoth, Arch Enemy, Carcass ja Unto Others loppuunmyydyssä Helsingin Jäähallissa 2.11.

Kirjoittanut Nienna Lagus - 7.11.2022

Helsingin Jäähalli on keikkapaikkana ihanteellisella paikalla, mutta missään hepeneissä sinne ei kannata lähteä: siellä on aina hieman viileää ennen kuin ensimmäinen bändi pistää lämpötilat nousuun yleisen metallimielialan levitessä.

Jutellessani vieressäni eturivissä odottaville, niin näille neitokaisille Behemoth oli illan ehdoton ykkösvalinta, ja huomasinkin, että moni muukin naisoletettu oli piirtänyt poskiluun kohdalle Behemothin väärinpäin olevan kolmiristin. Ilmeisen suosittu kuvio muiden pentagrammien ja lähes-corpsepaintien kanssa. Kysellessäni parilta jätkältä illan tunnelmia, niin kuulemma kaljat pitäisi juoda viimeistään Carcassin puoleenväliin mennessä, että ehtisi sitten kunnolla pittiin myöhemmin ilman, että joku joutuisi odottelemaan kavereidensa juomien kanssa sivummalla.

Illan ensimmäinen bändi oli itselleni suhteellisen tuntematon Unto Others, joka kuitenkin soitti melko goottirock- tai kasarihenkisen settinsä mallikkaasti ja aurinkolasit tyylikkäästi silmillä. Yleisön joukossa esiintyi ensin hieman tavallista kädet ristissä seisoskelua, mutta viimeistään setin puolessavälissä alkoi esiintyä myös varovaista nyrkinpuintia. Itseäni miellytti erityisesti biisi nimeltä ”Nightfall”. Väkeä oli yllättävän paljon paikalla Unto Othersin setin loppua kohden, ilmeisesti myös seuraavana soittavaa Carcassia oltiin tultu katsomaan, eikä vain illan päätähtiä, Behemothia ja Arch Enemya.

Toisena soittanut Carcass oli minulle ensimmäinen kerta, kun näin tämän veteraanibändin livenä. Mieleen jäivät erityisesti pakollinen hittivalinta ”Corporal Jigsore Quandary”, ”Kelly´s Meat Emporium” sekä viimeisenä soitettu ”Heatwork”. Nyrkinpuinti alkoi olla jo varsin varteenotettavaa ja useilla kasvoilla olla hyvin leveä virne. Minulta saattoi mennä ohitse pieni pittikin, mutta se johtui siitä, että ilman korkokenkiä minun on mahdotonta nähdä ympärillä olevien ylitse. Kuulemma sellainen kuitenkin oli ollut käynnissä.

Omat odotukseni olivat Behemothin suunnalla, ja Arch Enemy tässä hyvänä kakkosena. Toki näin jälkeenpäin ajateltuna on vaikea sanoa, kumman kohdalla minulla oli lopulta hauskempaa, yleisöllä tunnelmat olivat katossa pyrojen mukana myös molempien aikana. Behemoth aloitti noin tunnin mittaisen settinsä kuuliaisesti ajoissa, kuten illan muutkin bändit olivat tehneet. Suhteellisen lyhyet, puolen tunnin roudaustauot bändien välillä näyttivät pitävän hyvin, mistä ehdottomasti plussaa lisää.

Behemoth keskittyi tällä kertaa eniten uusimman albuminsa ”Opus Contra Natvram” -kappaleisiin, mutta oli mukana tietenkin myös vanhempia hittejä kuten ”Conquer All”, ”Chant for Ezkaton” (pakollinen livesettibiisi uskomattoman energiansa takia) ja iki-ihana ”Barzabel”. Vannoutuneena Behemoth-fanina toki olin opetellut sanat valmiiksi myös näihin uusimpiin biiseihin, jolloin mukana-Nergailu sujui biisistä riippumatta omasta mielestäni ihan hyvin (muiden mielipiteisiin en ota tässä nyt kantaa). Nergalin lava-asusteisiin oli tullut mukaan ”Versus Christus” -kappaleen ajaksi punainen saatanallisen papin kaapu, ja oli oikeastaan virkistävää nähdä Behemothin tummanpuhuvassa lavameiningissä tätä väriläikkää (toinen on tietenkin tekoveri, josta ei bläkkisbändi noin vain pääse eroon). En ole mikään rumpuasiantuntija, mutta Infernon työskentely settinsä takana oli silkkaa nannaa myös näin maallikolle.

Jäin odottamaan ja pitämään eturivin paikkaani Arch Enemya varten, kuuntelemaan välimusiikkina soitettua heavya ja juttelemaan lisää vierustovereiden kanssa. Kolmen vartin päästä päästiin jälleen asian ytimeen, kun Arch Enemyn lavaroudauksen peittona ollut valtaisa ”Pure Fucking Metal” kangas vetäistiin alas ja bändi otti lavan haltuunsa. Alissa White-Gluzin lavakarisma on samaa tasoa kuin Nergalin, joten tätä oli erityisen miellyttävää todistaa eturivistä. Pääsin jopa heiluttelemaan tukkaa viralliselle aftermovie-pätkälle bändin Instagramiin. Arch Enemy jatkoi Behemothin linjalla ja keskittyi lähinnä uuden ”Deceivers”-albumin tuotantoon, mutta otti tietysti mukaan pakollisen ”Nemesis”-biisin, jota ilman ei mielestäni ole kunnollista Arch Enemy-keikkaa. Illan kohokohtana onnistuin nappaamaan itselleni Jeff Loomisin lavalta heittämän plektran, suoritus josta olen aina jäänyt paitsi aikaisemmilla keikoillani. Pieni tippa saattoi ilmestyä vahvasti meikattuun silmäkulmaan, kun Alissa kehotti ensin katsomaan vierelleen, ja sitten kysyi, että kuka siinä on, ja ilmoitti lopuksi kyseessä olevan ”That´s your brother or sister in metal!”. Tottahan se on, että tämmöinen gootinkummajainen saa parhaiten uusia kavereita juuri keikoilla, ja sieltä ne sielunveljet ja -siskot löytyvät.

Illan päätteeksi tepastelin merch-pisteelle, ja hintoja tutkailtuani päädyin vain oikein komeaan Arch Enemyn kiertuepaitaan. Keskivertoa opiskelijaa rikkaammat näyttivät tekevän ostoksia rutkasti enemmän, ja olihan siellä vaikka mitä seinän täydeltä; seinälippua, paitaa, hupparia, kangaskassia ja niin edespäin. Bussissa kotiinpäin olo oli melko tyhjä mutta onnellinen kaiken koetun ihanuuden jälkeen, sillä tätä keikkaa oli odotettu erään pikku pandemian takia ainakin vuosi enemmän.